Syyhystä johtuvien diagnoosien määrä on noussut useita vuosia sekä Suomessa että muuallakin Euroopassa. Tarkalleen ei tiedetä, mistä nousu johtuu, sanoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Leif Lakoma tiedotustilaisuudessa tänään.
Syyhy leviää tällä hetkellä räjähdysmäisesti Suomessa. THL:n tilastojen mukaan vuonna 2023 syyhytartuntoja diagnosoitiin yli 37 000, kun vielä vuosien 2018 ja 2019 aikana syyhytartuntoja on tilastoitu vain alle 4 000.
Tarkkoja tietoja syyhytartuntojen todellisesta määrästä Suomessa ei Lakoman mukaan ole, koska syyhy ei ole valvottava eikä ilmoitettava tartuntatauti.
– Valtakunnallisesti ei puhuta epidemiasta, mutta syyhymäärät ovat lisääntyneet. Ja paikallisesti aina voi olla epidemioita, esimerkiksi päiväkodeissa tai hoivalaitoksissa.
– Lisäksi olemme saaneet tietää, että ihan erikoissairaanhoidossa diagnosoitujen syyhytapausten määrä on noussut, Lakoma kertoi.
Käytössä olevat syyhylääkkeet voivat aiheuttaa suuren kuluerän, koska ne eivät ole Kela-korvattavia.
– Lääkkeet eivät ole korvattavia, koska myyntiluvan haltijat eivät ole lähteneet hakemaan niille korvattavuutta ja tukkuhintaa, kertoi johtaja Reima Palonen lääkkeiden hintalautakunnasta.
Tämän takia hintalautakunta tai muukaan viranomainen ei voi hänen mukaansa ottaa Kela-korvausta koskevaa asiaa viran puolesta käsittelyyn.