Putinin lehdistötilaisuus: Ruoski USA:n demokraatteja, myönsi Venäjän dopingongelmat

Venäjän presidentti Vladimir Putinin vuotuinen suuri lehdistötilaisuus alkoi klo 11.00 Suomen aikaa ja kesti noin neljä tuntia.

Tilaisuuteen osallistui yli 1 400 toimittajaa ja kysymyksiä tehtailtiin laidasta laitaan.

Vladimir Putin puhui Venäjän taloudesta, suhteista EU:hun ja Yhdysvaltoihin. Hän arvosteli Yhdysvaltain demokraattipuoluetta huonoksi häviäjäksi ja sanoi vierailevansa Yhdysvalloissa, jos Trump kutsuu kylään. Venäjän taloustilannetta hän piti olosuhteisiin nähden hyvänä. 

Alla kooste Putinin mielenkiintoisimmista vastauksista. 

15:00: Putin sanoi, että lähtee vierailulle Yhdysvaltoihin, jos Trump pyytää kylään. Putin sanoi odottavansa suhteiden normalisointia Yhdysvaltain kanssa. 

14:55: Putin sanoi, että selviää aikanaan, asettuuko hän presidenttiehdokkaaksi vuoden 2018 vaaleihin.

– Katson, mitä maassa ja maailmassa tapahtuu, Putin vastasi.

13.38: Putinilta kysyttiin Yhdysvaltain demokratian tilasta. Putin vastasi, että Yhdysvaltain vaalijärjestelmä on vanhanaikainen ja että se on ongelma.  

13.23: Putinin mukaan Venäjä aikoo kehittää suhteitaan yksittäisiin EU-maihin, jos yhteisymmärrykseen koko EU:n kanssa ei päästä. 

13.13: Putin sanoi, että Venäjä, Iran ja Turkki sekä Syyrian presidentti Bashar al-Assad  ovat sopineet tapaavansa Kazakstanin pääkaupungissa Astanassa ja pyrkivänsä rauhanneuvotteluissa päättämään Syyrian konfliktin (Venäjän ulkoministeriön mukaan tapaaminen olisi tammikuun puolivälissä).

Putinin mukaan Aleppon evakuointi ei olisi ollut mahdollista ilman Venäjää, Irania ja Turkkia eikä Assadin hyväntahtoisuutta. Putinin mukaan seuraava etappi Syyriassa on saada koko maata koskeva tulitauko voimaan. (Aleppon evakuointi päättyi eilen.)  

– Aleppon vapauttaminen radikaaleista elementeistä on hyvin tärkeä osa Syyrian normalisointia ja toivon mukaan myös koko alueen rauhoittamista. 

12.58: Putin lupasi, että Venäjän nykyistä tasaveromallia ei olla muuttamassa. Eläkeläisille hän lupasi, että eläkkeitä on tarkoitus korottaa helmikuussa suurin piirtein inflaatiotahdin mukaisesti. 

12.49: Putin vastasi kysymykseen siitä, kuka hakkeroitui Yhdysvaltain demokraattipuoluolueen tietokantoihin vaalikampailun aikana. Putinin mukaan ei ole tärkeää, kuka hakkeroi vaan että hakkerointi paljasti, kuinka Yhdysvalloissa yleistä mielipidettä manipuloidaan. 

12.47: Putinin mukaan Venäjän suurlähettilään surmaaminen Ankarassa ei huononna Venäjän ja Turkin suhteita. Hänen mukaansa surman tarkoitus kuitenkin oli yritys vaikuttaa suhteisiin. Putinin mukaan Turkin armeijassa on ekstremistejä, jotka ovat syvään juurtuneita.

12.29: Putinin mukaan Venäjällä ei ole suunnitelmia eristää itseään muusta maailmasta. Puheessaan Putin sanoi, että maa halua olla osa maailmantaloutta.  

– Talouskasvua tapahtuu tiettyjen taloussektorien ansiosta. Näihin kuuluvat koneenrakennus, kemianteollisuus, tehdasteollisuus ja maatalous. 

– Marraskuussa oli jo jonkin verran talouskasvua. Tämän vuoden kasvuluvut ovat (kuitenkin negatiivisiset), -0,5 - -0,6 prosenttia.

– Tämän vuoden inflaatio on selvästi alle kuusi prosenttia, varmaankin noin 5,5 prosenttia. Tämä on ennätysalhainen inflaatiovauhti ja se kielii siitä, että voimme saavuttaa tavoitteemme ja päästä pian viiden prosentin inflaatioon ja sitten neljän prosentin, Putin sanoi puheessaan. 

– Budjettialijäämä on hieman isompi, 3,7 prosenttia. Mielestäni tämä on täysin hyväksyttävä määrä, sillä olemme muun muassa pystyneet pitämään kauppataseen plussalla, yli 70 miljardissa dollarissa ja lisäksi olemme kasvattaneet valuuttavarantomme hieman yli 385 miljardiin dollariin. Näin katsottuna kaikki on hyvin. 

Öljyn hinta on tärkeä Venäjän taloudelle. Putinin mukaan öljyn ylituotanto poistuu markkinoilta ensi vuoden toisella puoliskolla. Putinin mukaan Venäjä luottaa hintojen tasapainottuvan tämänpäivän tasolle. 

12.21: Putin sanoo olevansa vakuuttunut siitä, että Venäjän suhteet Ukrainaan normalisoituvat "ennemmin tai myöhemmin". 

Putinin mukaan rakenteilla oleva silta Venäjän ja Krimin niemimaan välillä (Venäjä vallloitti Ukrainaan kuuluvan Krimin vuonna 2014) auttaa kehittämään taloudellisia ja humanitaarisia yhteyksiä, kunhan kahden maan suhteet paranevat. 

12.17: Putinin mukaan Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin ilmoituksessa lisätä Yhdysvaltain ydinaseistusta "ei ole mitään epätavanomaista". Putinin mukaan Trump puhui jo vaalikamppailun aikana tarpeesta lisätä "ydinkomponenttia", jotta armeija olisi vahvempi. 

Putin sanoo, että hän ei kiistä sitä, että Yhdysvallat on maailman voimakkain sotilasmahti. 

12.14: Putinin mukaan kansainvälisen antidopingtoimisto Wadan toiminnan pitäisi olla nykyistä läpinäkyvämpää. Putinin mukaan kaikki urheilu pitäisi erottaa politiikan tekemisestä.

12.12: Putinin mukaan Venäjän urheilulla on dopingongelma. Presidentin mukaan Venäjä ei ole kuitenkaan rakentanut urheiluun valtion tukemaa erityistä dopingohjelmaa. Putin jättää dopingtapausten tutkimisen viranomaisten harteille. Kansainvälinen olympiakomitea kertoikin aloittavansa kurinpitotoimet 28 Sotshin talviolympialaisissa vuonna 2014 kilpaillutta venäläisurheilijaa vastaan.

Klo 12.10: Putinin mukaan USA:n demokraattien olisi opittava häviämään arvokkaasti. Hän haluaa muodostaa presidentti Trumpin kanssa rakentavan, "liikemiesmäisen" suhteen.

Klo 12.05: Putin ottaa terävästi kantaa Yhdysvaltain presidentinvaalien tulokseen. Putinin mukaan demokraatit syyttävät virheellisesti ulkoisia tekijöitä vaalitappiostaan.

Putinin mukaan Donald Trumpin voittoon ei uskonut kukaan Yhdysvaltain ulkopuolella.

Tilaisuuden aluksi Putin keskittyi talouden tilaan. Hän kertoi muun muassa iloitsevansa Venäjän maataloustuotannosta ja kiitti maanviljelijöitä ennätyksellisen suuresta sadosta. Ennätystulos viime vuodelta on lähes 200 miljoonaa tonnia viljaa. Venäjä on maailman johtavia vehnän tuottajamaita.

Putinin mukaan Venäjän talouden lasku on hidastumassa. Tulevaisuudessa Venäjän pitäisi päästä taas kasvun puolelle.

Putin korosti tilaisuudessa myös koulutuksen ja tieteen korkeaa tasoa Venäjällä.


Lue myös:

    Uusimmat