Lisääkö humaltuminen seksihaluja? "Voi poistaa estoja, mutta..."
Alkoholi voi poistaa estoja ja helpottaa aloitteen tekemistä seksiin, mutta alkoholi vaikuttaa seksiin myös fyysisellä tasolla.
Kesäiset festarit tai rantareissu ja pari kylmää olutta tai viiniä alle: humaltuminen voi saada olon halukkaaksi ja kiihottuneeksi, mutta seksin onnistumisen kannalta alkoholi on harvoin "hyvä kaveri".
– Sanoisin, että alkoholin vaikutukset ovat käytännössä päinvastaiset eli se voi poistaa estoja, minkä seurauksena uskaltaa ehdottaa toiselle, vähän tuntemattomallekin ihmiselle, seksiä, mutta se vaikuttaa siihen, miten kiihotumme, muistuttaa seksuaalikasvattaja Tiina Svensk.
Svensk kertoo, että alkoholin vaikutuksen alaisena mieli voi olla valmis seksiin, mutta keho ei oikein pysy aktissa mukana.
– Verenkierto sukuelinten alueelle hidastuu, jolloin voi olla hankalampi saada tai ylläpitää erektiota. Emätinkään ei välttämättä kostu.
Katso yllä olevalta videolta, miten varmistat, että sinulla on toisen tai toisten osapuolten suostumus seksiin ennen aktia ja sen aikana.
Muista tämä
Svensk muistuttaa myös, että olivat seksin osapuolet sitten humaltuneita tai selvinpäin, on tärkeää puhua siitä, millaista seksiä harrastetaan ja mitä se sisältää.
– Suostumus pitää olla mukana. Jos ihminen on hyvin humaltunut, ei hän voi antaa suostumusta seksiin. Se pitää muistaa.
Katso myös video: Heikkeneekö kondomin teho auringonvalossa?
Kesä ja kuumat tunteet! Voiko helle kuivattaa vulvan? Entä voiko huuliherpes tarttua suuseksissä?Terveysmyytit-sarjan uudella kesäkaudella sukelletaan kesään liittyviin seksiuskomuksiin. Katso koko jakso MTV Katsomosta.
Aiheuttaako käristetty grillimakkara syöpää? Entä onko olut hyvä palautusjuoma? Katso kaikki jaksot nyt MTV Katsomosta. |
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää