Lisa Holmin isä murhaoikeudenkäynnissä: En koskaan unohda sitä katsetta

Lisa Holmin murhaoikeudenkäynti on jatkunut Skaraborgin käräjäoikeudessa Ruotsissa. Teon pääepäilty on liettualainen 35-vuotias Nerijus Bilevicius, joka työskenteli Holmin työpaikkaa vastapäätä sijaitsevassa ladossa.

Tänään oikeudessa pääsi ääneen myös Lisa Holmin isä, joka kertoi Expressenin mukaan, että vanhemmat vierailivat tyttärensä työpaikalla vielä muutamia tunteja ennen hänen katoamistaan.

– Hän oli silloin erittäin iloinen. Hän oli saanut ensimmäisen kesätyönsä ja oli niin onnellinen, isä kertoi oikeudessa.

Katoamispäivänä tytär ei tullut työpäivän jälkeen sovitusti kotiin, ja perhe huolestui.

Isä lähti ajamaan Blombergiin, jossa Lisa Holm työskenteli kahvilassa. Kun hän tuli perille, hän ensin helpottui nähdessään Lisan skootterin kahvilan edessä.

– Mutta sitten näin, että avain oli edelleen virtalukossa. Lisa ei olisi koskaan jättänyt sitä siihen, isä kertoi Expressenin mukaan.

Isä hätääntyi ja lähti etsimään tytärtään ympäri Kinnekullea, mutta ei löytänyt tytöstä jälkeäkään.

– Silloin soitin poliisille, isä kertoi oikeudessa.

"Hän myhäili rapulla"

Pian ladosta löytyivät muun muassa Lisan korvakoru ja puhelimen kuoret. Isä kertoi oikeudessa nähneensä nyt murhasta epäiltynä olevan liettualaismiehen, kun hänen tyttärensä mopoilukäsine oli löytynyt.

– Sitä katsetta, jolla hän silloin katsoi minua, en koskaan unohda. Hän ja hänen veljensä istuivat ulkona rapulla ja polttivat koko ajan tupakkaa. He istuivat ja myhäilivät.

Kun epäillyn Nerijus Bileviciuksen nimi tuli oikeudessa esiin, isä katsoi Expressenin mukaan tätä ja sanoi:

– Saatte korjata minua, jos olen väärässä. Mutta haluaisin mielelläni saada vastauksen siihen, kuinka epäillyn sormet päätyivät tyttäreni housuihin.

Sitten hän lisäsi epäiltyä tiiviisti katsoen:

– Hän voi hyvin olla kuinka kiltti tahansa, mutta sen haluaisin tietää.

Juttua korjattu 29.10. klo 15:56: Vanhemmat vierailivat työpaikalla muutamia tunteja – ei päivää – ennen Holmin katoamista. 

Lue myös:

    Uusimmat