Sukellusveneessä murhatun Kim Wallin vanhemmat lukivat tyttärensä kuolemasta televisioruudulta – omaiset elävät ikuisessa painajaisessa: "Murhattujen lasten vanhemmille ei ole olemassa käsikirjaa"

Ruotsalainen 30-vuotias freelancetoimittaja Kim Wall kuoli järkyttävällä tavalla tanskalaisen keksijän Peter Madsenin sukellusveneellä Kööpenhaminassa elokuussa 2017. Nyt Wallin vanhemmat ovat kirjoittaneet kirjan tyttärensä kuolemasta ja henkirikoksesta, joka kuohutti koko maailmaa.

Ruotsalaistoimittaja Kim Wall lähti haastattelemaan Peter Madsenia tämän sukellusveneelle Kööpenhaminassa torstaina 10. elokuuta 2017. Tarkoitus oli tehdä muutaman tunnin reissu veneellä.

Wall ei kuitenkaan koskaan palannut reissulta, vaan Madsen murhasi hänet ja paloitteli ruumiin.

Vanhemmat elävät painajaisessa

Toimittajan vanhemmat Ingrid ja Joachim Wall saivat tietää tyttärensä katoamisesta perjantaina 11. elokuuta 2017 kello 5.31, kun Kim Wallin poikaystävä Ole soitti heille.

– Hän on hermostunut, hänen äänensä on kireä ja hän kysyy, voimmeko keskustella englanniksi. Ole pelkää, että emme ymmärrä häntä. Kim on kadonnut sukellusvenematkalla Kööpenhaminan lähettyvillä, hän kertoo meille.

Näin Ingrid ja Joachim Wall kirjoittavat kirjassa Kun sanat loppuvat, Kim Wallin tarina (WSOY), joka julkaistiin tällä viikolla suomeksi.

– Niin alkaa painajainen, josta emme koskaan herää. Tyttäremme, siskomme, rakkaamme lähti juttukeikalle aivan normaalina työpäivänä freelance-toimittajan elämässä. Hän ei tullut takaisin. Hän päätyi otsikoihin sen sijaan, että olisi kirjoittanut niitä, vanhemmat kertovat.

Lähetti poikaystävälleen viestin

Kim Wall lähti sukellusveneelle torstaina 10. elokuuta tekemään juttua Wired-lehteen. Madsenin itse rakentama UC3 Nautilus sukellusvene upposi ja Wall katosi.

Viimeisen kerran Madsen ja Wall nähtiin iloisesti juttelemassa tornissa tuona torstai-iltana ennen puolta yhdeksää. Hetken päästä sukellusvene painui pinnan alle. Wall lähetti tuolloin poikaystävälleen viestin: "Nyt me sukellamme".

Seuraavana päivänä Wallin läheiset tekivät naisesta katoamisilmoituksen, koska hän ei ollut palannut juttukeikalta kotiin. Vanhemmat kertovat kirjassaan, kuinka Wallin poikaystävä odotti tätä koko yön kotiin. Mies oli pyöräillyt edestakaisin Kööpenhaminan pohjoispuolella, etsinyt tätä, soittanut Kimin puhelimeen, tutkinut joka kolkan.

Mies herätti jopa Madsenin vaimon kysyäkseen tältä, tietääkö hän jotain.

Viranomaiset kertoivat poikaystävälle, että happi riittää sukellusveneessä kahdelle 12 tunniksi. Tuossa vaiheessa oli kulunut lähes puoli vuorokautta Wallin viimeisestä viestistä.

Epäuskoinen tunne

Katoamisilmoituksen jälkeen alkoi suuretsinnät merellä. Maailman suurinta yksityisesti rakennettua sukellusvenettä etsittiin veneiden kanssa mereltä ja helikopterilla ilmasta käsin. Tutkittava alue oli kuitenkin suuri.

Wallin vanhemmat lukivat aamulla epäuskoisina uutisia Tanskan mediasta, jossa kerrottiin, että kahta matkustajaa ja sukellusvenettä etsitään Kööpenhaminan vesillä. Jo aikaisin aamulla etsinnöistä puhuttiin kaikkialla.

– Tunnistamme tapahtumien kulun, sillä me molemmat olemme tehneet pitkän uran toimittajina. Tällä kertaa kyseessä on kuitenkin tyttäremme, meidän Kimimme. Sitä on vaikea käsittää. Tilanne on epätodellinen, aivan kuin katsoisimme huonoa elokuvaa, jonka haluaisi jättää kesken, koska juoni on niin epärealistinen, vanhemmat kuvailevat kirjassa.

Wallin vanhempien oli määrä lähteä samana päivänä Berliiniin juhlimaan 45 yhteistä vuottaan, joista 31 he olivat olleet naimisissa. Matka kuitenkin peruuntui, koska vanhemmat lähtivät nopeasti Ruotsista Tanskaan seuraamaan tyttärensä etsintöjä.

Tuossa vaiheessa toivo eli vielä voimakkaana.

– Toivomme ja oletamme, että kaikki järjestyy. Kim palaa ehjin nahoin ja me voimme lähteä Saksan pääkaupunkiin Tanskan kautta. 

Vanhemmat ehtivät helpottua

Kadoksissa ollutta sukellusvenettä ehdittiin etsiä laajalti ennen kuin Madseniin saatiin radioyhteys puoliltapäivin perjantaina 11. elokuuta. Madsen ilmoitti veneen uponneen Kögenlahdella teknisen vian takia.

– Yhtäkkiä meille soitetaan. Sukellusvene on nähty ja matkustajat ovat kunnossa! Itken ilosta, helpotus on valtava. Halaamme toisiamme, myös viranomaiset vahvistavat meille tiedon. Voimme vielä ehtiä Berliiniin järkevään aikaan, mutta ensin haluamme tavata Kimin ja halata häntä kunnolla, äiti kirjoittaa iloinneensa.

Hyvin pian ilo vaihtuu kuitenkin takaisin suureen huoleen, kun vanhemmat kuulevat, etä sukellusvene on uponnut ja vain yksi ihminen on pelastettu.

Madsen pelastautui sukellusveneestään yksityiseen veneeseen, millä hänet kuljetettiin rantaan. Rannassa poliisit ottivat Madsenin kiinni.

Vanhemmat haluavat uskoa, että sukellusvenemies on jättänyt heidän tyttärensä rantaan jo aikaisemmin.

Uskoi suhteen kestävän loppuelämän

Vanhemmat tapasivat tyttärensä viimeisen kerran päivää ennen sukellusvenereissua. Tuolloin he myös tapasivat ensimmäisen kerran tyttärensä poikaystävän, jonka kanssa hän oli seurustellut vajaan vuoden.

Kim oli kysynyt tapaamisen jälkeen puhelimessa äidiltään, mitä vanhemmat olivat pitäneet hänen poikaystävästään. Äiti sanoi tyttärelleen, että miestä ei kannata päästää menemään, niin hyvältä hän vaikutti.

– Ei pelkoa, että päästäisin, tämä kestää loppuelämän, joten senkun totuttelet tilanteeseen, Kim oli vastannut äidilleen.

Wall oli muuttamassa tanskalaisen poikaystävänsä kanssa Kiinaan heti sukellusvenereissun jälkeen.

Tytär oli onnellinen

Vanhemmat menivät Tanskassa poliisiasemalle kuulusteltaviksi sen jälkeen, kun Madsen oli otettu kiinni. Poliisit halusivat tietää vanhemmilta Wallin elämästä, terveydentilasta, töistä ja tulevaisuudensuunnitelmista.

Samalla kuulusteleva poliisi kertoi äidille, että Peter Madsen oli pidätetty.

– Olen ällikällä lyöty – miksi? Tavallinen menettelytapa, minulle sanotaan, välttämätön toimenpide, jotta oikeuslääkäri voi tutkia hänet ja taata hänen oikeutensa. Pahat aavistukset alkavat silti itää, Ingrid Wall kertoo.

Äiti tietää, että Kim ei pysyttele poissa tarkoituksella eikä tämä ole lähtenyt kenenkään toiseen matkaan. Tyttärellä ei myöskään ollut itsetuhoisia ajatuksia.

– Hänen silmistään loisti onni, kun tapasimme päivää ennen katoamista. Ole oli hänen elämänsä rakkaus ja heidän yhteiselämänsä oli vasta kunnolla alkamassa.

Suuri järkytys

Poliisiasemalla Wallin vanhemmat ja veli kokivat suuren järkytyksen, kun yhtäkkiä he lukivat televisioruudun alareunasta tekstin, jossa kerrottiin, että Peter Madsen on pidätetty ruotsalaisen toimittajan murhasta.

– Aika pysähtyy. Tuo ei voi olla totta. Kim on jossakin, me vain odotamme, että hän ottaa meihin yhteyttä. Huoneeseen astuneet poliisit näkevät saman kuin me. Ei kuolinuutista kuuluisi saada tällä tavoin, vanhemmat kauhistelevat.

– Tuntuu kuin joku tempaisisi rajusti maton jalkojeni alta. Televisiouutisissa puhutaan meidän tyttärestämme, meidän Kimistämme. Kimistä, joka on matkannut maailman ympäri, ottanut harkittuja riskejä työssään, Kimistä joka on aina pitänyt yhteyttä meihin, kun on ollut internetin tavoitettavissa, äiti sanoo.

Hiljalleen vanhemmat alkoivat ymmärtää sanojen merkityksen. Poliisi oletti tuossa vaiheessa, että Wall on tapettu sukellusveneellä.

Suruviesti hotelliin

Seuraavana päivänä, lauantaina 12. elokuuta 2017 poliisit toivat virallisen suruviestin vanhemmille tanskalaiseen hotelliin.

– Tätä vierailua olemme pelänneet edellisillasta lähtien. Se voi tarkoittaa vain yhtä asiaa – Kim on kuollut, vanhemmat kertovat kirjassa.

Madsen kertoi poliisille, että Wall oli seuraamassa häntä ylös sukellusveneen kannelle, kun veneen raskas luukku oli osunut hänen päähänsä ja hän oli kuollut.

Madsen kertoi haudanneensa naisen ruumiin mereen vanhan merimiestavan mukaisesti.

Merestä löytyi ensin torso

Vasta myöhemmin karmea totuus selvisi vanhemmille ja koko maailmalle. Vajaat 10 päivää Wallin katoamisen jälkeen merestä löytyi pahoin silpoutunut ruumis, jonka todettiin dna-testeillä olevan ruotsalaistoimittaja Kim Wallin.

Poliisin mukaan jäljellä oli pelkkä torso, jossa ei ollut päätä, käsiä tai jalkoja. Myöhemmin paloiteltuja ruumiinosia löytyi lisää.

Wallin vanhemmille tieto tyttären paloittelusta oli äärimmäisen raskas kestää.

– Emme pysty, halua emmekä jaksa kohdata maailmaa, mutta kirjoitamme tiedotteen Facebookiin antaaksemme jonkin viestin ihmisille, jotka odottavat reaktiotamme. Nämä rivit ovat vaikeimmat koskaan kirjoittamani. Kaikki on nyt niin konkreettista – Kim on kuollut, ikuisesti poissa, hän on oikeasti lakannut olemasta, äiti kuvailee tunteitaan kirjassa.

Raskas kohtaaminen oikeudessa

Maaliskuussa 2018 käyty murhaoikeudenkäynti Kööpenhaminassa oli Wallin vanhemmille raskas kokemus, erityisesti siksi, että he joutuivat kohtaamaan Madsenin. Myös valtava mediahuomio tuli vanhemmille yllätyksenä, koska oikeudenkäynnistä kirjoitettiin ympäri maailmaa.

– Kaikki haluavat nähdä meidät, meidän reaktiomme. Me istumme oikeudessa vain muutaman metrin päässä tästä miehestä, joka on satuttanut meitä niin paljon, muuttanut ja pilannut koko loppuelämämme. Jos Kim ei olisi lähtenyt yksin hänen matkaansa, hän olisi vielä elossa, vanhemmat kirjoittavat.

Oikeudenkäynnin aikana Wallin vanhempia satutti se, että salissa käsiteltiin Wallin vammoja, pistohaavoja, sukellusveneen tekniikkaa ja Madsenia, mutta heistä tuntui kuin heidän tyttärensä olisi unohdettu.

– Kim ei ole täällä. Häntä ei juuri koskaan mainita nimeltä. Mutta tämä kaikki koskee juuri häntä. Meidän kaunis, elämäniloinen, kunnianhimoinen tyttäremme ei ole mukana oikeussalissa. Hänen kuvansa pitäisi olla esillä suurilla kuvaruuduilla koko ajan. Hänen hymynsä pitäisi vedota jokaiseen salissa istujaan, he sanovat.

Tuomittiin elinkautiseen

Keksijä Peter Madsen tuomittiin huhtikuussa 2018 Kim Wallin murhasta elinkautiseen vankeuteen.

Oikeus päätti viime syyskuussa pitää Madsenin elinkautisen tuomion voimassa. Madsen vaati, että tuomio muutetaan elinkautisesta rangaistukseksi, jonka kesto on määritelty.

Kun Wallin katoamisesta ja kuolemasta oli kulunut vuosi elokuussa 2018, vanhemmat joutuivat jälleen elämään läpi kaiken uudestaan, kun media rummutti asiaa.

– Olemme selviytyneet läpi viikkojen ja kuukausien etsinnän. Olemme joutuneet kuuntelemaan tarinoita niin sysipimeästä maailmasta, ettei sen pitäisi edes olla olemassa. Olemme taistelleet ja yrittäneet löytää tien tämän helvetin läpi. Murhattujen lasten vanhemmille ei ole olemassa käsikirjaa, he sanovat kirjassa.

Wall jätti vahvan jäljen

Vanhempien mukaan Kim oli jo pienenä kekseliäs, itsepäinen ja määrätietoinen. Kun vanhemmat lukivat hänen mielestään liian lyhyitä iltasatuja, tyttö opetteli lukemaan itse.

– Mikään ei ollut mahdotonta, kaikkea piti yrittää vähintään kerran. Kim ei tuntenut rajoja, maailma kutsui häntä tutkimusretkille. Koska Kim kasvoi toimittajaperheessä, hän tunsi hyvin ammatin hyvät ja huonot puolet, toimittajina työskennelleet vanhemmat kirjoittavat kirjassa.

Wallin kuoleman jälkeen sadat ihmiset ovat ottaneet yhteyttä hänen vanhempiinsa ja muistelleet heidän tytärtään. Yhteydenottojen ja viestien perusteella vanhemmilla on vain vahvistunut käsitys siitä, että heidän tyttärensä jätti vahvan jäljen maailmaan.

– Hän ei ollut fyysisesti suuri, 165 senttiä ja reilu viisikymmentä kiloa, mutta hän on tehnyt suuren vaikutuksen ihmisiin.

– Haluamme, että Kim muistetaan loistavana toimittajana ja upeana naisena, ei rikoksen uhrina, vanhemmat sanovat.

Lue myös:

    Uusimmat