Lionel Messi poikkeuksellisessa myllerryksessä – lähteet: supertähti otti yhteen joukkuekaverinsa kanssa, Manchester City reagoi tilanteeseen

1:11
Videolla näyte Lionel Messin maalinteosta joulukuulta.

Lionel Messi ja maalivahti Marc-André ter Stegen ovat kaksi pelaajaa, jotka ottivat tällä viikolla yhteen FC Barcelonan harjoituksissa, kertoo madridilaislehti El Pais.

Lehden lähteen mukaan kaksikon välillä oli leimahtanut pallontaistelutilanteen jälkeen. El Pais uutisoi jo viime lokakuussa, että joukkueen pelaajisto oli jakautunut kahteen ryhmään, joista toisen keulahahmona olisi Messi ja toisen ter Stegen.

Messin vaiheilla on kuohunut poikkeuksellisella tavalla. Argentiinalaistähti teki tuoreeltaan Instagramissa harvinaislaatuisen ulostulon ja antoi tulikivenkatkuista palautetta seuran urheilujohtajalle Eric Abidalille

Abidal perusteli urheilulehti Sportin haastattelussa seuran aiemmalle päävalmentajalle Ernesto Valverdelle annettuja potkuja. Abidalin mukaan pelaajat olivat luotsiin tyytymättömiä ja siitä seurasi laiskottelua.  

Messi vaati Abidalia tunnistamaan oman vastuunsa ja lisäsi, että jos puhuu jotain pelaajista, "pitää nimetä tarkasti, kenestä on kyse".

The Athletic -lehden lähteiden mukaan Manchester Cityssä uskotaan nyt, että seuralla olisi jonkinlaisia mahdollisuuksia hankkia Messi kesällä. 

City on aiemminkin ollut Messin perässä, mutta argentiinalaisen raportoitu tyytymättömyys Barcelonassa on kasvattanut manchesterilaisten toivoa Messin hankkimisesta.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja