Lintilä jyrähtää MTV:n selvittämistä kaivostiedoista: "Pahimmasta päästä, antaa karmean kuvan alasta"
Hiljattain Suomeen tehdyillä laajoilla kaivosvarauksilla pyritään tekemään ulkomailla pikavoittoja.
MTV:n Asian ytimessä -ohjelma selvitti muun muassa Itä-Uudellemaalle yli 1600 neliökilometrin kaivosvarauksen tekemän yrityksen, elementX Finland Oy:n taustoja.
Kaupparekisteristä selviää, että kyseessä ei ole suomalainen yritys.
Hallituksen muodostavat yhdysvaltalainen, sveitsiläinen ja belgialainen kolmikko. Rekisteristä paljastuu, että samat miehet ovat perustaneet aiemmin toisenkin yrityksen, nimeltään element92.
Yritysten oma pääoma on nolla euroa.
Tukesin tiedoista selviää, että näille kahdelle yritykselle on hyväksytty varauksia melkein 3600 neliökilometrille. Se on lähes prosentti suomen pinta-alasta ja 10 prosenttia kaikista varauksista Suomessa.
Yritys myy sijoittajille esimerkiksi Australian pörssissä etuosto-oikeutta muutamiin suomalaisiin varausalueisiin noin 200 000 eurolla. Australian pörssitiedotteissa ei mainita kansallispuistoja eikä sitä, että hankkeita on jo vastutettu ja niistä on valitettu.
Selvityksen pääset katsomaan tästä:
"Surullinen esimerkki"
– Kyllä tämä on pahimmasta päästä, tämä antaa karmean kuvan alasta. Ei tuossa yritys paljon totuutta käytä, elinkeinoministeri Mika Lintilä kommentoi Asian ytimessä -ohjelman selvitystä suorassa lähetyksessä.
Hän kuvailee kyseessä olevan ”surullinen esimerkki”.
Uusi kaivoslaki on tulossa voimaan ensi maaliskuussa. Hallitukselta odotetaan myös esitystä kaivosverosta.
Koko Asian ytimessä -ohjelman jakso on katsottavissa tästä.
Uusimmat
-
06:00
Lasten kiekkopelissä kuohuttava tilanne – Jääkiekkoliitolta järeä vastatoimi
-
06:00
Tutkijalta kovaa arvostelua Suomen koronarokoteohjelmalle – "Tämä tauti on paljon muutakin"
-
05:49
Ukraina väittää: ATACMS-ohjus tuhosi Venäjän "silmät"
-
05:43
Jo 210 kuollut Helene-myrskyssä
-
05:34
MT: Liki puolet suomalaisista hyväksyy Ylen rahoituksen leikkaamisen
-
05:21
USU: Ministeri haluaa selvittää Elokapinan lakkauttamista
-
05:19
Vapautuuko Turun terroristi vuonna 2029? Asianajaja ei tähän usko
-
05:11
Israel teki valtavan iskun Beirutiin
-
05:00
Israel iski Länsirannalle – väittää surmanneensa Hamasin Tulkaremin johtajan
-
05:00
Hallitus yrittää yhtenäistää tänään ulkopolitiikan linjaa – kiistakysymykset syyniin presidentin johdolla
-
22:35
Conor McGregor sekoili Lontoossa – lupaa touhulle ei ollut
-
22:32
Aasianherhiläiset saapuivat Slovakiaan – laji vaaraksi koko Euroopalle
-
22:16
Olli Jokinen kommentoi pelaajansa dramaattista loukkaantumista
-
22:15
Stranger Things -tähden ja Jon Bon Jovin pojan hääkuvat julki!
-
22:14
Vähintään kymmeniä kuollut lauttaonnettomuudessa Nigeriassa
-
22:04
Huoli Lähi-idästä kiristi tunnelmia – öljyn hinta kiipesi liki viisi prosenttia
-
21:38
Leijonat-herkkupala myytiin saman tien loppuun – MM-kisaliput hupenevat
-
21:11
Hissijoukkue nousee Veikkausliigaan
-
21:10
Mikä tyyli! Tällaisena et ole Rita Behmiä nähnyt
-
20:59
Olli Jokisen Timrån ottelu keskeytettiin – raastavat tuskanhuudot kaikuivat kaukalosta
-
Lataa lisää