Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
Kankaanpääläinen Teemu Narvi on voittanut Ruotsin Malmössä keihäänheiton Pohjoismaiden mestaruuden komealla uudella ennätystuloksellaan 82,37.
23-vuotias Narvi paransi aiempaa ennätystään yli kahdella ja puolella metrillä. Hänen edellinen ennätyksensä oli liki kolme vuotta sitten kotikentällä heitetty 79,77. Viime kaudella pisimmäksi kaareksi jäi Mikkelissä heinäkuussa syntynyt tulos 75,77.
Narvi nousee sunnuntaina Malmössä heittämällään tuloksella kauden kotimaisessa tilastossa toiseksi. Miesten keihään kotimainen kärkitulos on Oliver Helanderin 10. toukokuuta Dohan Timanttiliigan kisassa heittämä 83,99. Kolmantena on Jami Kinnunen tuloksella 81,36.
– Reilu 60 senttiä jäätiin EM-rajasta. Se oli eka fiilis, Narvi totesi Suomen Urheiluliiton tiedotteessa.
Aikaa kesäkuun alun EM-kisojen tulosrajan tekemiseen on toukokuun 26. päivään asti. Seuraavaksi Narvi aikoo kisata kaksi päivää ennen tätä Lahden GP-kisassa.
Heitto kuitenkin miellytti Kankaanpään seudun Leiskua edustavaa Narvia.
– Se on ollut vauhtiheittämisen ongelmakohta, että vasen puoli lähtee heitossa aukeamaan aikaisin. Nyt sain sen suljettua paremmin ja se teki viisi metriä lisää siihen, mitä olen treeneissä pystynyt heittämään, Narvi sanoi.
Juttua päivitetty klo 18.31: Lisätty Narvin kommentit Urheiluliiton tiedotteesta.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää