Viipurissa väitetysti räjähdys ja tulipalo öljyvarastossa – Venäjä kiistää droneiskun
Venäjän mukaan äänet johtuivat ilotulitteista.
Venäjällä Viipurin alueella on kuultu räjähdykseksikin tulkittu ääni lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Asiasta kertovat useat venäläiset Telegram-tilit, kuten Baza.
Viipuri sijaitsee noin 30 kilometriä Suomen rajasta.
Sosiaalisessa mediassa on väitetty, että kyse olisi ollut öljyvarastossa tai sen läheisyydessä tapahtuneesta räjähdyksestä, joka olisi aiheuttanut myös tulipalon.
Tapahtuneesta leviää sosiaalisessa mediassa myös vahvistamatonta kuvamateriaalia. Niissä näkyy esimerkiksi runsaasti mustaa savua. Kuvien aitoutta ei ole vahvistettu.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Viipuri kuuluu Leningradiin alueeseen, jonka kuvernöörin Aleksandr Drozdenkon mukaan vaurioita ei ole tapahtunut. Hänen mukaansa kuultu pamahdus johtui ilotulitteista.
Drozdenko kiisti spekulaatiot, joiden mukaan kyseessä olisi ollut dronehyökkäys. Pietarilaismedia Fontankan mukaan alueelta ei löydetty muuta kuin ilotulistuspakatteja.
Ukraina on tehnyt lukuisia droneiskuja Venäjän polttoainevarastoja ja öljynjalostamoita vastaan. Ukrainasta Viipuriin on liki 1 000 kilometrin matka. Ukrainan mukaan sillä on käytössään yli tuhannen kilometrin matkoihin pystyviä miehittämättömiä ilma-aluksia.
Ukraina ei ole kommentoinut Viipurin tapahtumia. Maa ei tyypillisesti virallisesti kommentoi Venäjän kansainvälisesti tunnustettujen rajojen sisälle tekemiään hyökkäyksiä.
Venäjän puolustusministeriö väitti viime yönä ampuneensa alas 12 yhdysvaltalaista ATACMS-ohjusta ja 103 dronea, uutistoimisto Reuters kertoo.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää