Lintujen pesintä on tänä kesänä sujunut pääosin hyvin. Kesäkuun helteet suosivat erityisesti hyönteissyöjien pesintää. Poikkeus ovat tiaiset, jotka kärsivät toukokuun koleista säistä. Linnunpoikasia on nyt runsaasti liikkeellä. Ne ovat äskettäin lähteneet pesästä aloittelemaan itsenäistä elämää.
Naurulokit ja kalatiirat pesivät Seittelin kosteikolla Tuusulassa.
– Pesimävuosi on ollut melko hyvä. Toki meillä oli tässä minkkitappioita jonkin verran. Täällä naurulokki on runsain pesimälaji ja kalatiiroja pesii 20-30 paria. Tilanne olisi ollut loistava ilman minkkiä, toteaa Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon (Luomus) museomestari Juha Honkala.

Tuulihaukan pesintä onnistui jälleen hyvin
Useimmilla lajeilla pesinnät ovat sujuneet hyvin. Kesäkuun lämpöaalto oli tervetullut monelle lajille.
– Kaikille hyönteissyöjille. Ne, jotka päättivät tänne Afrikasta tulla, niillä menee nyt aika mukavasti tällä hetkellä, kertoo Honkala.
Myös tuulihaukan pesintä sujui jälleen kerran hyvin.
– Tuulihaukka porskuttaa myötätuuulessa vuodesta toiseen ja se on hieno asia. Tuulihaukka on aikamoinen selviytyjä. Mieluiten se käyttää myyriä ravintonaan, mutta niinä vuosina, kun myyriä ei ole pesäpaikalla, tuulihaukka pystyy käyttämään muuta ravintoa, muun muassa muita lintuja, tietää Honkala.



