Yllätyskäänne: Lindsey Vonnin lopettamissuunnitelmiin muutos

Lindsey Vonn laskee ulos 0:59

Yhdysvaltalainen alppihiihdon supertähti Lindsey Vonn on aiemmin kertonut lopettavansa uransa tähän kauteen, mutta nyt hän aikookin tehdä suunnitelmiinsa pienen muutoksen.

Pääkuvan video: Vonn laski viime vuonna ulos Lake Louisen supersuurpujottelukisassa.

Vonn ei pysty polvivamman takia osallistumaan tänä viikonloppuna kauden ensimmäisiin maailmancupin vauhtikilpailuihin Kanadan Lake Louisessa. Vonn on urallaan saavuttanut juuri Lake Louisessa enemmän menestystä kuin missään muualla, ja hän aikookin vielä palata sinne ensi vuonna.

– Olen jo ilmoittanut, että lopetan tämän maailmancup-kauden jälkeen, joten suosikkipaikkani missaaminen kiertueella on musertavaa. Palaan luultavasti ensi vuonna kisatakseni vain Lake Louisessa, Vonn kertoi YouTubessa.

Vonnin mukaan hän pystynee kisaamaan muutaman viikon sisällä. Vonnilla on kiikarissa kaikkien aikojen voittoennätys maailmancupissa: hän on voittanut toistaiseksi 82 maailmancupin osakilpailua, kun listan ykkösenä on 86 voittoa urallaan napannut Ruotsin Ingemar Stenmark.

– Toivottavasti rikon ennätyksen tällä kaudella, eikä minun tarvitse ajatella sitä ensi vuonna Lake Louisessa... mutta rikon maailmancup-ennätystä tai en, sillä ei ole väliä, Vonn sanaili.

– Sillä ei ole todellakaan mitään tekemistä sen kanssa, haluanko kisata Lake Louisessa. Koko pointti on, että voin viimeisen kauteni aikana kisata jokaisessa yksittäisessä kisassa viimeisen kerran.

Vonn on voittanut Lake Louisen rinteessä syöksylaskun olympiakultaa 2010 ja kaikkiaan 18 maailmancupin kisaa.

Lue myös:

    Uusimmat