Liito-orava löytyi kyyhöttämästä keskeltä tietä – pikku potilasta hoidetaan nyt Korkeasaaressa

Ruokolahdelta keskeltä tietä viime viikolla löytynyt liito-orava on viety hoitoon Korkeasaaren eläintarhaan Helsinkiin.

Eläin oli kyyhöttänyt hiljaa keskellä tietä. Oravan löytänyt ohikulkija toimitti sen lopulta villieläinsairaalaan.

Korkeasaaren eläinlääkäri Sanna Saimaa sanoo oravan kärsivän silmävammasta.

– Toisessa silmässä on haavauma, jota yritetään paikallishoidolla hoitaa, Saimaa sanoo.

Oravan löytänyt Ninni Klemola kertoo Uutisvuoksi-lehdelle löytäneensä eläimen aamulla viime torstaina.

– Hain kotoa kissan kuljetuskopin ja laitoin sen liito-oravan viereen. Tuuppasin oravaa hieman niin, että se meni kopissa olevan tyynyn päälle, Klemola kertoo lehdelle.

Klemola oli ottanut yhteyttä Korkeasaaren villieläinsairaalaan, josta annettiin ohjeita muun muossa ruokkimisen suhteen. Orava oli saanut kuppiin pähkinöitä, omenaa ja päärynän palasia.

Perjantaiaamuna orava oli jo piristynyt.

– Hän oli yön aikana uittanut pehmikkeenä olleen pyyhkeen vesikupissa ja laittanut kopissa olleet oksat uuteen järjestykseen, Klemola kertoo.

Eläinlääkäri Sanna Saimaa kertoo villieläinsairaalan saavan vuodessa muutaman liito-oravan potilaakseen.

– Poikasia voi löytyä silloin tällöin maasta. Tämä yksilö on aikuinen. Eläimen täytyy olla nuori tai huonossa kunnossa, jos se ei pysty pakenemaan, muutenhan niitä ei kiinni saa.

Sanna Saimaa sanoo, että vielä on liian aikaista sanoa voidaanko liito-orava palauttaa takaisin luontoon.

– Paraneminen riippuu siitäkin kuinka hoitomyönteinen tämä pikku potilas on. Luonnon eläinten kanssa hoitaminen on hankalampaa.




Lue myös:

    Uusimmat