Liikuttava kuva: Poliisi lähti rutiinikeikalle – rakastui välittömästi hylättyyn koiraan

Pienen koiran elämä oli vasta alussa, mutta asiat eivät näyttäneet hyvältä. Aiheesta uutisoi The Dodo.

Floridalaisen eläinsuojeluyhdistyksen kuistille jätetty pieni koiranpentu kärsi lämpötilan ollessa lähellä pakkaslukemia, ennen kuin yhdistyksen työntekijät löysivät sen aamulla. Erään poliisin kiltteyden ansiosta koira ei kuitenkaan joudu enää olemaan yksin.

Käytyään eläinsuojassa muissa työasioissa, poliisi Marcus Motgomerylle näytettiin koiranpentua. Poliisin mukaan yhteys oli selvä välittömästi.

– Nainen toi minulle tämän pikku kaverin, rauhallisen, ei vinkuvan, ei haukkuvan, Montgomery kirjoitti kuvanjakopalvelu Imguriin jakamansa kuvan yhteyteen.

– Sain pidellä sitä ja se käpertyi välittömästi syliini.

Montgomery kertoo, että hän tyttöystävineen aikoo nyt adoptoida pennun. Heillä on myös aiempaa kokemusta löytökoirista ja heillä on pitbull nimeltä Vader.

Myös uusi koiranpentu tulee saamaan koiratoverinsa tapaan Star Wars -elokuvista inspiroituneen nimen.

– Annamme sille nimeksi Kylo, Montgomeryn tyttöystävä kirjoitti Facebookiin.

Lue myös:

    Uusimmat