Koiranpennut haluttiin pelastaa laiminlyövästä kodista – ei onnistunut ilman asianajajaa!

Koiria auttava järjestö hankki asianajajan, jonka avustuksella pelastettiin koiranpentuja laiminlyövästä kodista.

Amerikkalainen Villalobos Rescue Center -yhdistys pelastaa pitbull-rotuisia koiria. Tiimi löysi vuonna 2014 kaupan parkkipaikalta harhailemasta emokoiran, jonka turvonneet nisät antoivat olettaa, että se on saanut pentuja hiljattain.

Kaksi pelastustiimin jäsentä kävi hakemassa pienen tytön turvaan. Koiran kunto järkytti miehiä, ja he pelkäsivät, että pennut ovat hyvin huonossa kunnossa.

Koira ohjeisti miehet kotiovelleen, joka oli aivan lähistöllä. Kävi ilmi, että koiran omistaja on joutunut vankilaan.

Asunnosta löytyi neljä pientä pentua

Miehen kämppäkaveri väitti huolehtineensa koirasta, mutta asiantuntijoiden mielestä koiran kunto kertoi toisenlaista tarinaa. Tällä kertaa he kuitenkin saivat mukaansa vain emokoiran.

Järjestö hankki asianajajan, jonka avustuksella koiranpennut saatiin haettua miehen kotoa. Asunnosta löytyi neljä pientä pentua, joista kaksi oli sairaita.

Koiraperheen yhdistäminen sujui kuitenkin ongelmitta.

Ihastuttavaa koirien ystävyyttä:


Osittainen lähde: Wimp.com

Lue myös:

    Uusimmat