Liikuntavammainen Jenni-Juulia lähti etsimään majoitusta hiekkamyrskyn riivamalta saarelta – "Jaoimme yhtä vesipulloa kuuden kesken"

Raivokas hiekkamyrsky sekoitti Kanariansaarten lentoliikenteen – suomalaisperhe jumissa myrskyn silmässä:"Taivas muuttui punaiseksi" 5:07
Hiekkamyrsky sekoitti Kanariansaarten lentoliikenteen – suomalaisperhe oli jumissa tunteja lentokentällä

Voimakas hiekkamyrsky sekoitti Kanariansaarten lentoliikennettä viikonloppuna. Kaikkiaan myrsky vaikutti noin 800 lentoon. Suomalaismatkailija ihmettelee matkatoimiston hidasta tiedottamista.

Suomalainen Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen vietti talviloman Las Palmasissa ja Playa del Inglesissä yhdessä nelihenkisen perheensä ja isovanhempien kanssa. Loma meni muuten rattoisasti, mutta ongelmat alkoivat lähdön hetkellä.

– Lauantai-iltana alkoi taivas muuttua punaiseksi ja kurkku vähän karheaksi. Ihmiset keräilivät tavaroita pois ja tuuli kovasti, Wallinheimo-Heimonen kertoo.

Kahdeksan tuntia odottelua kentällä

Sunnuntaina perheen oli tarkoitus palata takaisin Suomeen ja he suuntasivat kentälle ennen puoltapäivää. Kun tavarat oli saatu sisään, ilmoitettiin koko kentän menevän kiinni hiekkamyrskyn vuoksi. Tunnelma oli Wallinheimo-Heimosen mukaan epätietoinen ja jonot kasvoivat nopeasti pitkiksi. Ihmiset istuivat lattialla vilteillä ja tilaa oli vähän.

– Odottelimme kiltisti varmaan iltakuuteen asti, kunnes matkatoimistolta tuli ensimmäinen pahoitteleva tekstiviesti tilanteen selvittämisestä. Se tuntui vähän oudolta, kun siihen mennessä täältä oli viety isoja kansainvälisiä ryhmiä hotelleihin.

– Yritimme ottaa yhteyttä matkatoimistoon heidän oman sovelluksensa kautta, mutta viesteihin ei vastattu. Tuli vain automaattivastaus, että oliko loma onnistunut.

Kahdeksan tunnin odottelun jälkeen Wallinheimo-Heimonen alkoi etsiä perheelleen yösijaa. Aktiivisen netin varaussivustojen selaamisen jälkeen majoitus lopulta löytyi Las Palmasista.

– Iltapalaa syödessä yhdeksän aikaan tuli viesti, että etsikää itse majoitus ja hakekaa ruokakuponkeja. Mutta olimme siinä vaiheessa jo löytäneet majoituksen. Ongelma oli myös veden puute, sillä kaikki paikat olivat jo kiinni ja jaoimme kuudestaan yhtä vesipulloa. Mutta ei meillä hätää ollut.

– Vähän kävi sääliksi niitä perheitä, jotka makasivat kentän hiekkaisella kivilattialla. Itsekin olen liikuntavammainen ja isovanhemmat yli 70-vuotiaita, niin emme olisi mitenkään voineet nukkua täällä, Wallinheimo-Heimonen kertoi maanantaina lentokentältä uutta lentoa odottaessaan.

Matkatoimisto lähetti tekstiviestejä

Matkatoimisto TUI Finlandin mukaan sunnuntain peruuntunut lento Suomeen pääsi lopulta lähtemään kello 11 paikallista aikaa. Samoin Lissaboniin jääneet parisataa suomalaismatkailijat ovat päässeet perille Gran Canarialle.

Tiedottaja Laura Aaltosen mukaan matkailijoille lähetettiin sunnuntaina kaksi viestiä, joissa muun muassa kehotettiin hoitamaan kohtuuhintainen majoitus itse ja säästämään kuitti. 

TUI:sta muistutetaan, että lentojen tilanne oli sunnuntaina vielä epäselvä sään takia, ja siksi viestien lähettämisessä ei haluttu hätäillä. Palautetta on tullut asiakkailta jonkin verran.

Kanariansaarten lentoliikenne on palaamassa normaaliksi, kertoi Espanjan lentokenttiä operoiva Aena Twitterissä maanantaina. Aenan mukaan kaikki lentokentät Teneriffan eteläistä kenttää lukuun ottamatta ovat toiminnassa.

Lue myös:

    Uusimmat