Liikenneturva: Tasoristeyksessä juna voittaa aina – vuosittain yli 30 onnettomuutta

Tasoristeysonnettomuuksia tapahtuu eniten kesällä ja useimmiten vielä tasoristeyksessä, joka on autoilijalle ennestään tuttu. Heinäkuun 14. päivä käynnistynyt Liikenneturvan kampanja muistuttaa, että tasoristeyksessä juna voittaa aina ja siksi tasoristeyksiin kannattaa suhtautua kunnioituksella.

Vuosittain tapahtuu yli 30 tasoristeysonnettomuutta. Huomattava osa näistä onnettomuuksista tapahtuu rataosuuksilla, joissa liikenne on vähäistä tai junien nopeus on suhteellisen pieni. Liikennevirasto parantaa turvallisuutta poistamalla tasoristeyksiä, mutta parhaiten onnettomuudet ovat estettävissä tarkkaavaisuudella.

– Valitettavan usein tasoristeysonnettomuuden syynä on autonkuljettajan havaintovirhe, liian suuri lähestymisnopeus tai piittaamattomuus STOP-merkistä, Liikenneviraston ylitarkastaja Jarmo Koistinen kertoo.

Tuttuun ajoreittiin ja muistikuviin junien aikatauluista ei pidä koskaan luottaa. Radoilla liikkuu päivittäin myös ylimääräisiä tavarajunia, yksittäisiä vetureita ja erilaisia ratatyökoneita.

– Juna ei voi väistää, eikä se pysähdy hetkessä. Tasoristeyksissä tulee aina noudattaa erityistä varovaisuutta, Trafin johtava asiantuntija Kirsi Pajunen toteaa.

Liikennevirasto, Trafi, VR Group, Liikenneturva ja Poliisi ovat käynnistäneet kampanjan, jossa muistutetaan, että tasoristeyksissä juna voittaa aina. Kampanja pyörii valtakunnallisilla radiokanavilla sekä sosiaalisessa mediassa.

Lähde: Liikenneturva


---

Moottoripyöräilijä pelastuu junan alta viime hetkellä 0:29

Lue myös:

    Uusimmat