Liikenneministeri Kyllönen: En ohjeistanut "giljotiinia"

Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) arvostelee blogissaan Liikenneviraston toimintaa.

Kyllösen mukaan Liikennevirasto on luonut omin päin oman työkalun ensi hallituskauden hankkeiden suunnitteluun. Kyllönen kirjoittaa, että hän ei ole tällaista työkalua, "giljotiinia", ohjeistanut tai hyväksynyt.

Kyllösen mukaan asiaan liittyvää muistiota ei ollut hänelle esitelty ennen kuin se tuotiin julkisuuteen.

– Kyse ei ole yksittäisten hankkeiden karsimisesta tai pakonomaisesta 30-50-70 prosentin säästämisestä, kuten Liikenneviraston muistio antaa ymmärtää. Muistiossa itsessäänkin todetaan, että uuteen suunnitteluun ollaan vasta luomassa työkaluja. Ministeriö tulee antamaan tähän työhön ohjeet lähiaikoina, kirjoittaa Kyllönen blogissaan.

Liikenneministeri Merja Kyllösen mukaan Liikennevirasto on yhdessä ELY -keskusten kanssa listannut tärkeimpiä tulevaisuuden liikennehankkeita yhteensä noin 8 miljardin euron edestä. Kyllösen mukaan nykyisellä menettelyllä ja rahoitustasolla pelkästään näiden hankkeiden toteuttaminen kestäisi 32 vuotta.

(MTV3)

Katso Eeva Lehtimäen juttu (Seitsemän uutiset 18.11.2012)

Lue myös:

    Uusimmat