Lifecoach neuvoo: Ruuhkavuosiaan elävän naisen päiväkirja

Miten oppia sanomaan "ei" ja hiljentämään kiirettä? Pyysimme 47-vuotiasta Eijaa pitämään päiväkirjaa viikon ajan ja pyysimme apuun lifecoach Maaretta Tukiaisen – millaisia vinkkejä hän antaa?

Talouspäällikkönä työskentelevä kolmen lapsen isoäiti Eija kokee, että hänen on vaikea oppia sanomaan "ei". Ongelmia tuovat niin liian täynnä oleva kalenteri kuin vaativa ystäväkin.

– Minun on hirveän vaikea sanoa EI, minkä takia joudun usein tilanteisiin, jotka saavat minut ahdistuneeksi "kun taas menin suostumaan johonkin". Lisäksi lähipiirissäni on pitkäaikainen "ystävä", joka ottaa yhteyttä aivan liian usein ja minulla ei ole aikaa jatkuvasti jauhaa puhelimessa hänen asioitaan, nainen kertoo.

Lisämutkia matkaan tuo elämä, joka ei ole vain yhdellä paikkakunnalla, vaan Eija matkustaa vuoroin etelään, vuoroin pohjoiseen.

– Ajoittain haluaisin uusia tuttavuuksia enemmän tänne pääkaupunkiseudulle, kavereita joiden kanssa voisi joskus käydä kahvilla tms. ja katkaista hetkeksi pitkät työpäivät. Mutta sitten ei toisaalta ole aikaa lähteä oikeasti kovin usein. Täällä Helsingin päässä ollessani keskityn lähinnä töiden tekemiseen ja pohjoisessa on sitten se niin sanottu vapaa-aika, jonka vietän lastenlasten kanssa.

Myös oman äidin kuolema koskettaa vielä ja suru tuo mukanaan muun muassa ahdistavia unia. Arjen kiire vaikutti Eijaan siten, että hän ei ole saanut aikaa kunnolla käsitellä tunteitaan.

Tältä näyttää Eijan viikkokalenteri

Maanantai 14.1.2013

  • 6:59 Herätyskello Hermanni-kissa herätteli, itsellä outoa kyllä ihan pirteä olo!
  • 8:00 Töiden aloittaminen
  • 16:40 Päivän ensimmäinen tauko/ateria 16:40-17:30
  • 17:30-19:30 Töitä
  • 19:30 Salatut elämät ja pään tyhjentämistä, suhdetoimintaa: FB ja pitkähkö puhelu siskolle!
  • 21:30 Finrexin ja vähän töitä.
  • 22:00 Iholla-sarja ja muutakin tv:stä
  • 23:00–00:05 Hermannin ruokinta, verkkolehtien uutisotsikot ja FB
  • 00:05-00:20 Pesuhuonejutut ¶
  • 00:20 Sänkyyn lukemaan, lopetin lukemisen 1:24 muutaman torkahduksen jälkeen...

Tiistai 15.1.2013

  • 6:30 Heräsin itsekseni, väsytti todella paljon. Ahdistaa jo etukäteen päivän työt, yritän vielä nukkua hetken, muttei onnistu, kun työt pyörivät päässä.
  • 7:10 Ylös, väsyttää!
  • 9:00 Töiden aloittaminen
  • 15:19 Tylsä päivä, on väsyttänyt koko ajan, en ole saanut koko päivänä normaalista työtahdista kiinni. Päivällä yhden maissa tuntui, että alan jo piristymään, mutta sitten alkoi tuntua päässä jomotusta – lieneekö sitten siitä johtunut väsyttävä olo – toivottavasti ei kuitenkaan flunssa uusi!! Nyt pidän vähän ”oikeaa” taukoa ja käväisen syömässä yms.
  • 16:15 Löhöilyä ja kanavasurffailua – turhaa... Harmi kun ei osaa nukkua pikku päikkäreitä, voisi piristää hiukan. Viestittelyä/soittelua ystävien ja perheen kanssa!
  • 17:30-19:30 Töitä, töitä
  • 19:30-20:00 Salatut elämät
  • 20:00 Netissä uutisia ja FB!
  • 22:00 Iholla
  • 22:30 Hermannin iltaruoat, netissä ja päiväkirjan kirjoittelua.
  • 23:00 Muutama jakso Netflixistä Modernia perhettä aivotoiminnan lepotilaan saattamiseksi
  • 0:50 Sänkyyn jatkamaan eilen aloitetun kirjan lukemista, nukahdin varmaan n. 2:00

Keskiviikko 16.1.2012

  • 8:10 Herätys ja aamutoimet – tulee kiire päivä, kun nukuin tietoisesti hiukan pitempään.
  • 9:00 Töiden aloitus
  • 19:30 Vilkaisin töiden ohessa välillä Salattuja elämiä ja hoidin muutaman henkilökohtaisen viestin/puhelun ja sitten taas töiden pariin
  • 22:00 Vähän uunissa lämmintä leipää ja Iholla!
  • 22:30 Hermannin ruokinta + netistä uutisotsikot/FB
  • 23:30 Sänkyyn katsomaan televisiota
  • n. 1:00 Hetkeksi kirjan pariin

Torstai 17.1.2013

  • 5:54 ARGH! Miksi heräsin näin aikaisin >: Heräsin taas omituiseen äitiuneen, tosi ahdistavaa, siksi en saanut uudestaan untakaan.
  • 6:30 Luovutin ja nousin ylös.
  • 7:45 Oih, aamu tv:ssä tulee juttua siitä Haloselle luovutettavasta Neva Masqueradesta <3
  • 7:50 Töiden aloitus
  • 10:00 Laskutus vihdoin valmis, nyt valmistautumaan ripsihuoltoon klo 11:00-12:00
  • 13:40 Menipäs pitkään, mutta sain ripset huollettua, ja lahjan lapsenlapselle ostettua! Nyt takaisin töiden pariin!
  • 18:00 Tietokone kiinni ja mukaan, loput pakkaamiset, asunnon (keittiön) siistiminen, Hermannin herkkuhetki ja mittavat silitykset, sitten kohti lentokenttää.
  • 22:35 Kotona pohjoisessa.
  • Sainpas pari samppanjaa kentällä/koneessa.
  • 00:00 Maid in Manhattan!
  • 00:50 Kirja ja nukkumaan

Perjantai 18.1.2013

  • Heräsin viiden jälkeen aamuyöstä pahaan oloon. En tiedä oliko samppanjasta vai närästyksestä vai onko mahatautia. En enää pystynyt nukkumaan ja kävin vähän oksentelemassa pitkin aamua.
  • 9:10 Lähdin hakemaan tytöt meille
  • 11.42 Soitin lääkärilleni keskustellakseni oireista, joita minulla on ollut jo pitempään. Keskustelun tiimoilta vaikuttaa siltä, että minulla on TAAS stressioireet palanneet ja työuupumusta ja merkkejä lievästä paniikkihäiriöstä. Oireisiin on nähtävästi iso merkitys myös äitini kuolemalla .
  • 14:30 Molemmat tytöt päiväunilla, olo on edelleen pikkuisen huono, mutten kuitenkaan ole oksennellut enää aamun jälkeen.
  • 16:10 Tytöt heräsivät ja touhut jatkuivat ruokailun jälkeen
  • 19:30 Tytöt ammeeseen, tässä meneekin noin tunti 
  • 20:45 Iltaruuat, Pähkinänsärkijä barbileffa 
  • 23:00 Molemmat tytöt nukahtaneet. Vielä huono olo, kun en ole uskaltanut syödä mitään, katselen tässä hetken televisiota ja syön jotain (saldona kaksi banaania).
  • 00:30 Lukemaan/nukkumaan jos tulisi uni, viime yön unet jäivät alle 3 tuntiin, huomenna synttärit.

Lauantai 19.1.2013

  • 8:00 Tytöt heräsivät, itse nukahdin varmaan n. 2 maissa ja muutamia kertoja kävin hereillä, jännittynyt olo, ja pelko/paniikki, että edellisen yön oireilut toistuvat.
  • 11:30 Lähdimme viemään synttärisankaria siskoineen kotiin ja juhlimaan!
  • Päivä kului lukuisien vieraiden kanssa seurustelussa, lahjojen availussa, lasten kanssa leikkiessä – mukava päivä!
  • 19:30 Kävimme hakemassa kiinalaista ruokaa, kun viimeisimmät vieraat lähtivät kotiin
  • 22:00 Kotona, televisiosta kaksi jaksoa Näkijää
  • 00:00 Netissä lääkärini mm. mainitsemiin stressioireisiin tutustuminen, keskustelupalstojen lukemista, FB
  • n. 1:30 Sänkyyn, lukemaan – nukahtaminen jossain vaiheessa kirjan kera

Sunnuntai 20.1.2013

  • 7:00 Aamutoimet
  • 8:30 Olimme jo tyttöjen luona, kiva sunnuntaipäivä
  • 13:20 Veljentyttöni tuli poikansa kanssa katsomaan meitä poikamme kotiin ja samalla tytöt saivat vähän leikkiseuraa 2-vuotiaasta pikku-serkustaan.
  • 16:30 Minun oli pakko sanoa veljentytölleni, että tytöt pitää viedä jo päiväunille, yleensä heräilevät tähän aikaan niiltä.
  • 17:30 Kiinalaisesta ruokaa!
  • 18:30 Herättelin tytöt, kun ilta oli jo niin pitkällä, ettei mene nukkumisrytmi sekaisin.
  • 21:30 Tyttöjen iltapuuhat ja hammaspesut
  • 22:00 Tytöt nukkumaan, vietin vielä hetken tyttöjen huoneessa heidän seuranaan – ikävä nostaa jo päätään, vaikka en ole vielä edes Helsinkiin lähtenyt.
  • 22:20 Poikamme avopuoliso näyttää minulle Netflixistä mielenkiintoisen sarjan, jota voisin alkaa seuraamaan
  • 22:50 Kotona, FB, verkkouutiset
  • MUISTA!: Herätys soimaan 4:00, lento lähtee 6:05 Helsinkiin.

Lue myös:

    Uusimmat