Tulva huuhtoi Dernassa sunnuntai-iltana kokonaisia kaupunginosia kahden padon romahdettua myrskytulvien seurauksena.
Dernan kaupunki muistuttaa tällä hetkellä sotatanteretta. Rakennuksia on sortunut ja kadut ovat täyttyneet vedestä ja mudasta. Sunnuntaina maahan iski poikkeuksellisen voimakas Daniel-myrsky, jonka voima sai kaupungin ulkopuolella olevat kaksi patoa sortumaan.
– Heräsimme kolmen aikoihin yöllä ja kuulimme kovan pamauksen. Varmasti kaikki, jotka olivat Dernassa, kuulivat sen. Vettä oli uskomattoman paljon, kertoo Dernassa asuva Wali Eddin Mohamed.
– Kun menimme ulos, kaupunkia ei enää ollut. Se oli tuhoutunut maan tasalle, hän lisää.
Vesi huuhtoi mukanaan niin rakennukset kuin ihmisetkin.
Maan historian suurin luonnonkatastrofi
– Meressä on noin 2 000 ruumista. Nostamme edelleen ruumiita taloista ja raunioiden alta. Työt jatkuvat, kertoo Punaisen puolikuun viestintäpäällikkö Salem Al-Naas.
Pelastusjärjestöjen vahvistama uhriluku on jo yli 10 000 ihmistä ja se voi vielä kasvaa jopa tuhansilla. Pelastustyöntekijät kertovat työskentelevänsä niin lujaa kuin pystyvät.
Kansainvälinen apu on vihdoin alkanut saapua kaupunkiin, mutta tuhojen mittakaava on järkyttävän suuri. Ainakin 30 000 ihmistä on menettänyt kotinsa ja välittömien tulvatuhojen jälkeen saapuvat taudit.
Luonnonkatastrofi on suurin maan nykyhistoriassa. Libyan viranomaiset vaativatkin nyt tutkintaa siitä, olisiko ihmishenkiä voitu säästää, jos jotain olisi tehty toisin.
