Libyan taisteluissa kuolleiden määrä nousi 32:een – YK vaatii lopettamaan väkivaltaisuudet

Libyassa kuolleiden määrä on noussut 32:een kilpailevien hallintojen kannattajien välisissä taisteluissa, kertoo maan terveysministeriö.

Ministeriö mukaan maan pääkaupungissa Tripolissa käydyissä taisteluissa haavoittuneiden määrä kasvoi 159:een.

Lisäksi kuuden sairaalan kerrotaan vaurioituneen lauantain väkivaltaisuuksissa.

YK vaati osapuolia välittömästi lopettamaan väkivaltaisuudet.

Libya on ollut enemmän tai vähemmän sisällissodassa siitä lähtien, kun maan diktaattori Muammar Gaddafi syrjäytettiin ja tapettiin sotilasliitto Naton tuella vuonna 2011.

Heinäkuussa Tripolin väkivaltaisuuksissa kuoli 16 ihmistä, mikä oli tuolloin eniten kuolonuhreja vaatinut välikohtaus sitten vuonna 2020 solmitun tulitauon.

Libyan edellisistä parlamenttivaaleista jo kahdeksan vuotta

Viime vuonna Abdulhamid Dbeibah nimettiin pääministeriksi johtamaan väliaikaisesti maata.

Dbeibahin hallinto väittää tuoreiden väkivaltaisuuksien johtuvan siitä, että Libyan parlamentin tukeman kilpailevan hallinnon johtaja Fathi Bashagha keskeytti osapuolten väliset neuvottelut vaalien järjestämisestä loppuvuodesta.

Bashaghan mukaan kyseisiä neuvotteluja ei ole pidetty ja Dbeibahin hallinnon mandaatti on vanhentunut.

Dbeibah on sanonut suostuvansa luovuttamaan vallan eteenpäin vain vaaleilla valitulle hallitukselle.

Libyassa on järjestetty parlamenttivaalit viimeksi vuonna 2014, jolloin nykyinen parlamentti on valittu.

Atlantic Council -ajatushautomon asiantuntija Emadeddin Badi varoittaa, että väkivaltaisuudet voivat kiihtyä nopeasti.

– Kaupunkisodankäynnissä on oma logiikkansa. Se on vahingollista sekä ihmisille että siviili-infrastruktuurille, joten vaikka taisteluita ei käytäisikään pitkään, konflikti olisi todella tuhoisa, kuten olemme jo nähneet, Badi kertoi AFP:lle.

Uutista päivitetty 28.8. kello 13.51 tuoreimmilla luvuilla.

Lue myös:

    Uusimmat