Libyassa ammuttu raketteja pääkaupungin keskustaan – kuuden siviilin kerrotaan kuolleen

Libyan pääkaupungissa Tripolissa ainakin kuusi siviiliä on kuollut raketti-iskussa, kertovat kaupungin viranomaiset. Lisäksi ainakin 35 ihmistä haavoittui.

Toistaiseksi mikään ryhmittymä ei ole ilmoittautunut iskun tekijäksi.

Kaupungin keskustaa vavahdutti ainakin seitsemän voimakasta räjähdystä. Silminnäkijät kertovat, että savupatsaita nousi ilmaan Abu Salimin alueella kaupungin eteläpuolella.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun taistelutoimet ovat ulottuneet Tripolin keskustaan saakka.

Taistelut alkoivat pari viikkoa sitten

YK:n alaisen Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan ainakin 174 ihmistä on kuollut ja yli 750 haavoittunut taisteluissa Tripolista. Taistelut alkoivat vajaa kaksi viikkoa sitten, kun sotapäällikkö Khalifa Haftar aloitti hyökkäyksen maan pääkaupungin valtaamiseksi.

WHO:n tiedottajan mukaan kuolleiden joukossa on toistakymmentä siviiliä ja haavoittuneiden joukossa yli 30. Sekä Haftarin että hallituksen puolella taistelevat joukot ovat syyttäneet toisiaan siviileihin kohdistuneista väkivaltaisuuksista.

YK:n mukaan yli 18  000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa taisteluiden takia.

Haftarin joukot tukevat Itä-Libyan erillishallintoa, joka taas vastustaa YK:n tunnustamaa GNA-hallintoa. Haftar joukkoineen on jatkanut hyökkäystään siitä huolimatta, että kansainvälinen yhteisö on toistuvasti vaatinut häntä palaamaan neuvottelupöytään.

YK:n tunnustama hallinto on syyttänyt viimeisimmästä iskusta Haftarin joukkoja, jotka puolestaan sanovat iskun olleen "terroristitaistelijoiden" tekemä.

Libya syöksyi sekasortoon vuonna 2011, jolloin pitkäaikainen diktaattori Muammar Gaddafi syöstiin vallasta ja surmattiin. Maata ovat piinanneet muun muassa kilpailevien asejoukkojen taistelut. 

Juttua päivitetty 17.4.2019 klo 16.02.


Lue myös:

    Uusimmat