Li Andersson oli vain 29-vuotias, kun hänet valittiin Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi. Hän oli ollut vasemmistonuorten puheenjohtaja ja toiminut Turun kaupunginvaltuustossa ennen kuin hänet valittiin, mutta kansanedustajana hän oli vasta ensikertalainen.
Li Andersson myöntää nyt, kaksi vuotta myöhemmin, että valinta puheenjohtajaksi todellakin pelotti.
– Pelotti kyllä todella paljon. Siinä ei kanna vaan omaa itseään, vaan koko jengin menestyksen aika pitkälti omilla hartioillaan, Andersson pohtii Ripsa Koskinen-Papusen haastattelussa.
– Totta kai siihen liittyy paineita. On yksi asia epäonnistua ja mokata omia asioitaan. Puolueen puheenjohtajana ei halua mokata muidenkaan puolesta.
”En ole eläessäni ollut niin hermostunut kuin vaalivalvojaisissa”
Andersson luonnehtii viime kuntavaalien vaalivalvojaisia yhdeksi elämänsä jännittävimmistä tilanteista tähän mennessä.
Kuntavaalit olivat hänen ensimmäiset vaalinsa vasemmistoliiton puheenjohtajana ja Andersson ajatteli, että puolueen menestys on hänen vastuullaan.
– En ole eläessäni ollut niin hermostunut kuin silloin vaalivalvojaisissa. Ajattelin, että mitä jos kaikki gallupit ovat täysin väärässä.
– On mahdoton selittää, miltä se tuntuu, Andersson jatkaa.
Vaikka Andersson oli nuori ja kansanedustajana kokematon, kun hän joutui jännittämään vaalivalvojaisissa, hän uskoo, että politiikassa ei voi aina jäädä odottamaankaan sopivampaa tilaisuutta tai sitä, että ikää tai kokemusta ehtisi karttua enemmän.
– Jos mahdollisuus on, niin sitten siihen pitää tarttua.
Mirka Muukkonen on Anderssonin suurin esikuva
Alkujaan Anderssonia kannusti politiikan pariin teini-iän kaveriporukka, joka vaikutti paljon siihen, että hänen arvomaailmansa muotoutui sellaiseksi kuin se muotoutui.
– Sain kasvaa tiiviissä jengissä, jossa meillä oli hyvin aikaisessa vaiheessa tällainen girl power -asenne suhteessa maailmaan ja me väittelimme tosi paljon, Andersson kertoo.
Ympäristö tuki myös silloin, kun Andersson teki päätöksen ja lähti kunnallispolitiikkaan. Hän kertoo, että turkulainen valtuutettu Mirka Muukkonen oli hänelle todellinen esikuva.
– Hän inspiroi minua omalla esimerkillään. Että voi olla varteenotettava poliitikko ilman, että ottaa itsensä liian vakavasti.