Aitajuoksija Noora Toivo vuodatti pari päivää sitten blogissaan naisurheilijoiden ulkonäköpaineista. Paljon siteeratusta kirjoituksesta jäi hiukan kaksijakoinen fiilis. Toki asiana hyvääkin, mutta jos ja kun huippu-urheilusta puhutaan, on olemassa vain yksi totuus.
Toivo kertoi kirjoituksessaan rehellisesti ottaneensa lisää massaa lähes kymmenen kiloa. Toivon mukaan peruskuntokaudella saa olla ylipainoa. Hän kysyi, kuuluuko ulkonäöllä olla jotakin merkitystä urheilussa?
Vastaan että kuuluu, jos haluaa tehdä tulosta. Monelle urheilijalle saattaa kertyä ylipainoa esimerkiksi ylimenokaudella tai pitkän loukkaantumisen tai sairastelun tuloksena. Menestyjän ja haaveilijan erottaa se, että menestyjä suhtautuu omaan kroppaansa vaikeinakin aikoina pyhällä pieteetillä. Mitä järkeä on ottaa ylimääräisiä kiloja, kun ne on joka tapauksessa karistettava, kun tuloksenteon hetki lähenee? Prosessi ei nimittäin ole ihan yksinkertainen. Etenkin pikajuoksun kaltaisissa teho-voima –lajeissa sapluuna kulkee siten, että peruskuntokausilla harjoitusmäärät ovat kovimmillaan, ja mitä lähemmäs kilpailukausi tulee, sitä vähemmän ja tehokkaammin treenataan. Jos tähän yhtälöön laitetaan vielä mukaan painonpudotus, ollaan kusessa. Liian niukka energiansaanti sekä kovat tehoharjoitukset ovat yhtälö, joka ei voi onnistua koskaan. Jos urheilija haluaa pudottaa painoaan, se on tehtävä nimenomaan peruskuntokaudella. Fiksu ja kunnianhimoinen urheilija ei tosin joudu näitä asioita miettimään. Hän pitää kropastaan ja ravinnostaan huolta koko ajan, koska hän tietää, että se on menestymisen ehdoton edellytys.
Tarkkana on oltava
Olen itse 13-vuotisella valmennusurallani valmentanut paljon enemmän nuoria naisia kuin miehiä. Tiedän hyvin etenkin kestävyysjuoksijoiden riskit; anoreksia on nimenomaan nuorten naiskestävyysurheilijoiden ”ammattitauti”. Kestävyysurheilijoita ei tarvitse pikajuoksijoiden tavoin neuvoa ravinnon suhteen; kun harjoittelet riittävästi, se antaa vapauksia syödä käytännössä lähes kuinka paljon tahansa, kunhan ravintosisältö on kohdallaan. Jos ei ole, annat turhaa tasoitusta. Näistä asioista nuorten naisurheilijoiden kanssa pitää puhua avoimesti jo hyvissä ajoin. Jos ongelmia tulee, niihin pitää puuttua heti. Omien naisurheilijoideni kanssa en ole koskaan joutunut kohtaamaan anoreksiaongelmaa. Yhden miesurheilijan kanssa olimme aika lähellä, mutta riittävän aikainen puuttuminen siihen sekä asiantunteva ammattilaisen ravinto-opastus korjasivat hetken pelottavalta näyttäneen tilanteen nopeasti. Nyt kaverilla on painoa kymmenen kiloa enemmän kuin tuolloin ja juoksu kulkee paremmin kuin koskaan.
Urheilijat ja ulkonäkö on yhtälö, josta ei koskaan päästä irti. Totta kai media herkuttelee kireässä kunnossa olevien urheilijoiden kuvilla. He ovat idoleja ja myyvät lehtiä pelkällä olemassaolollaan. Ihan samalla tavalla media kohtelee timmissä kunnossa olevia näyttelijöitä, muusikoita ja muita julkkiksia. Yhteiskuntamme on kovin ulkonäkökeskeinen. Fakta on, että se tuskin enää koskaan tulee muuttumaan. Niinpä asia on vain parempi hyväksyä. Totta kai media luo ulkonäköpaineita nuorille, mutta isompi rooli terveen minäkuvan muodostumisessa on lasten ja nuorten omilla vanhemmilla. Sekä meillä valmentajilla urheiluseuroissa.
Urheilu on raakaa peliä
Urheilu on äärimmäisen raaka maailma ja muuttuu jokaisen yksilön kohdalla vuosi vuodelta ja kehityssekunti sekunnilta yhä armottomammaksi. Mistään ei pitäisi tinkiä, koska maailma on aina täynnä urheilijoita, jotka kiinnittävät huomiota pienimpiinkin yksityiskohtiin ja tekevät kaiken pilkulleen. Tähän kokonaisuuteen kuuluu luonnollisena osana myös omasta kehosta huolehtiminen. En nyt tarkoita Noora Toivoa, mutta laajemmassa katsannossa ylipainon kertyminen on hyvin usein merkki urheilijan luovuttamisesta. Tai ainakin yksi niistä ensimmäisistä merkeistä, jotka kertovat, että enää ei ole ihan kaikki pelissä. On helppo esittää kaikkensa satsaavaa urheilijaa, mutta jokainen arjen pieni teko ratkaisee ja kertoo totuuden. Liikkuvia osia on valtava määrä ja joka ikinen palikka on laitettava oikeanmuotoiseen reikään. Muuten voi menestyksen unohtaa. Oma kroppa on urheilijan tärkein työväline, eikä sen merkitystä pidä koskaan unohtaa. Jos haluaa oikeasti menestyä. Valitettavasti ulkonäköpaineet kuuluvat urheiluun. Kyse on siitä, kuinka ne pystyy käsittelemään. Voittajat pystyvät.