Hiihdon maailmancupin kalenteriin tuli muutos, kun kausi päättyy ensi kertaa cupin historiassa Kanadassa. Viimeinen rypistys on Ski Tour Canada, jossa hiihdetään 12 päivän aikana peräti kahdeksan kilpailua.
Kanadan kierros ei sentään pääty yhtä epäinhimilliseen mäenkiipeämiseen kuin vuodenvaihteen Tour de Ski, mutta pahuksen kova rypistys sekin on. Tour de Skillä hiihdetään lisäksi tiiviimmin, kahdeksan kilpailua kymmeneen päivään.
Järjenkäyttö sallittua
Kausi alkoi Rukan kolmen kilpailun minitourilla, joka on vielä keinotekoisempi kuin nämä pitkät tourit. Väkisin herää kysymys, koostuuko maailmancup jossakin vaiheessa pelkästään näistä erilaisista toureista?
Kun Kanadaan matkustetaan maaliskuun alussa, on takana jo 28 maailmancupin kilpailua sekä kansalliset mestaruuskilpailut ja esimerkiksi suomalaisilla Suomen cupit päälle. Siinä on äkkiä kasassa liki 50 kilpailua kolmeen ja puoleen kuukauteen. Puhtaasti fysiologisesta näkökulmasta se ei ole kovin järkevää. Toki viimeinen rypistys tulee kauden loppuun, mutta silti.
Teoriassa Tourit vähentävät matkustamista, kun ihan joka viikonloppu ei tarvitse vaihtaa maata. Käytännössä on kuitenkin toisin. Tour de Skillä on kaupunkien välillä pitkiäkin autosiirtymiä (yhteensä yli 1200 kilometriä), jotka tehdään usein väsyneenä kisapäivän päälle. Eivätkä tiet ole todellakaan nelikaistaista autobaanaa, missä ajetaan 150 km/h lasissa. Ja kohta pitäisi olla taas täydessä iskussa. Joskus sitä miettii, kuinka nämä hiihtäjät oikein palautuvat? Maalaisjärki sanoo, että mitä enemmän tällaisia pitkiä Toureja, sitä suurempi houkutus käyttää palautumiseen jotakin kiellettyä. En väitä mitään, kunhan ihmettelen.