Mestarikuski Lewis Hamilton kertoo olevansa mukana Hollywood-tähti Brad Pittin vetämässä F1-elokuvahankkeessa.
LUE MYÖS: Lewis Hamiltonille poikkeuksellinen kunnianosoitus – ”Minun on vaikea löytää sanoja”
Aiemmin tällä viikolla The Hollywood Reporter -sivusto uutisoi Hamiltonin olevan yksi tuottajista elokuvassa, jota valmistellaan Apple TV+:n ohjelmistoon.
Hamilton vahvisti tiedon perjantaina Azerbaidzhanin F1-kisaviikonlopun alla.
– Se on aika siisti projekti. Teemme esimerkiksi jo töitä käsikirjoituksen kanssa. Olen siinä paljon mukana, mikä on hauskaa, ja olen viettänyt mukavia hetkiä Bradin kanssa, mikä on aika eeppistä, Hamilton intoili.
Hamilton kertoo kantavansa erityistä vastuuta siitä, että tulevan elokuvan näyttelijäkaarti ja taustaryhmä on valittu riittävän monipuolisesta ihmisjoukosta. Seitsenkertaiselle mestarille on tärkeää tunnelma, joka elokuvasta välittyy.
– Se on ollut todella vaikeaa, sillä jos katsot kaikkia ajoleffoja, et voi välttämättä sanoa, että kaikki ovat olleet kovin spektaakkelimaisia, ja se on jotain, jonka haluamme muuttaa, Hamilton sanoo suunnitelmista.

