Lewis Hamiltonilta odottamaton aluevaltaus: Brad Pitt mukana – taustalla muitakin elokuvamarkkinan suuria nimiä

Teknologiajätti Apple on vallannut alaa suoratoistomarkkinoilla ja tähtää menestykseen myös elokuvien parissa. Tuoreimmassa projektissa Mercedeksen F1-supertähti Lewis Hamilton tuottaa elokuvan, jonka pääroolia näyttelee Brad Pitt.

Elokuvan ohjaajana toimii Joseph Kosinski ja käsikirjoittajana Ehren Kruger. Kaksikko toimi samoissa rooleissa myös parhaillaan elokuvateattereissa nähtävillä olevassa Top Gun: Maverick -elokuvassa.

Taustalla työskentelevät myös Pittin oma tuotantoyhtiö sekä Jerry Bruckheimer ja Chad Oman, jotka toimivat aikanaan myös Pirates of the Caribbean -elokuvissa. Hamiltonin tärkeimmäksi tehtäväksi kerrotaan F1-maailman huippuhetkien ja syvimpien laaksojen kuvaaminen.

58-vuotias Pitt näyttelee Racefans-sivuston tietojen mukaan eläkkeelle siirtynyttä kilpakuskia, joka palaa vielä kerran näyttämään tallin uudelle tulokkaalle.

Vielä ei tiedetä, näyttäytyykö Hamilton itse elokuvassa. Aiemmin hän on tehnyt cameo- ja äänirooleja esimerkiksi Autot-elokuvissa ja videopelisarja Call of Dutyssa.

Elokuvan taustalla vaikuttaa formula ykkösten räjähdysmäisesti kasvanut suosio Yhdysvalloissa Netflixin Drive to Survive -sarjan myötä. Sarja on käännetty suomeksi muotoon Taistelu paalupaikasta.

Lue myös:

    Uusimmat