Mainos

Leskimies etsi rakkautta pullopostilla – tyrmättiin roskaamisen vuoksi

Inspiroituneena The Policen hitistä ”Message in a Bottle” mies heitti mereen tuhansia pulloja, joiden sisällä oli romanttinen viesti. Kaikki vastaukset eivät olleet rakkauden nälkäisen miehen odotusten mukaisia.

Brittimies Craig Sullivan oli epätoivoinen menetettyään vaimonsa syövälle. Eräänä päivänä hän luki tarinan kuolemaa tekevästä naisesta, joka etsi miehelleen seuralaista kuolemansa jälkeen tämän surua paikkaamaan. Sullivan jäi miettimään, pitäisikö hänenkin etsiä uutta naista puolitoista vuotta vaimonsa menehtymisen jälkeen.

Jonkin ajan kuluttua Sullivan päätti olevansa valmis uuteen suhteeseen. Hän ei kuitenkaan halunnut etsiä seuraa tavallisilta treffisivustoilta, vaan keksi omaperäisen tavan kumppanin löytämiseen. ”Message in a Bottle” -kappaleen innoittamana Sullivan kirjoitti kirjeen itsestään, laittoi siitä otetut kopiot pulloihin ja heitti ne mereen.

– Ulkonäkösi, omaisuutesi tai tittelisi eivät merkitse minulle mitään. Paljon tärkeämpää minulle on, kuinka kohtaat ihmiset, mihin uskot, mitä arvostat ja rakastat, Sullivan muun muassa kirjoittaa koskettavassa kirjeessään.

Romantiikka muuttui roskapostiksi

Jos twiitti kuvineen ei näy, voit katsoa sen sen täältä

Kaikki eivät kuitenkaan heltyneet pulloon säilötyistä 2000 kirjeestä, vaan Sullivania ryhdyttiin syyttämään meren roskaamisesta. Brittiläisellä hiekkarannalla kävellyt nainen huomasi noin 30 rannalle ajautunutta pulloa ja huolestui romanttisesta ajatuksesta huolimatta siitä, mitä vanhakantainen seuralaisen haku tekee ympäristölle. Nainen toivoi yhdessä muiden pulloja keränneiden kanssa, että mies löytää uuden rakkauden ympäristöystävällisemmällä tavalla. Rikkoutuneet lasipullot kun ovat vaarallisia rannalla aikaansa viettäville ihmisille sekä merieläimille.

Kielteisen palauteryöpyn vuoksi Sullivan on lopettanut pullopostin lähettämisen, mutta ei aio luopua toivostaan löytää uutta rakkautta. Eivätkä mereen heitetyt pullot menneet täysin karille. Ihmeellistä kyllä, hänen pullopostiaan noukittiin Brasilian, Japanin, Kiinan, Etelä-Afrikan sekä Yhdysvaltain kaukaisilta rannoilta. Brittimies on saanut 137 vastausta pullopostiinsa ja yrittää nyt vuorostaan vastata naisille takaisin.

“I'll send an SOS to the world” laulaa Sting pullopostiin innoittaneessa kappaleessa. Ainakin Craig Sullivanin rakkaudenkaipuun hätähuutoon vastattiin – monella tapaa.

***

0:59

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.