Lentoliput kallistuivat vuodessa kymmeniä prosenttia – kysyimme Finnairin hinnoitteluvastaavalta, miksi

Lentoliput kallistuivat vuodessa kymmeniä prosenttia – otimme selvää miksi 2:08
Lentojen hinnat ovat kallistuneet kymmeniä prosentteja vuodessa.

Lentoliput kallistuivat huomattavasti vuodessa. Suurin vaikutus on polttoaineen voimakkaalla hinnannousulla.

Lentojen hinnat kallistuivat helmikuussa kymmeniä prosentteja vuotta aiemmasta. Tilastokeskuksen mukaan kotimaanlennoissa hinnannousua oli liki 60 prosenttia ja ulkomaanlennoissa lähes 40 prosenttia. 

Lentoala kärsii yhä pandemian jälkeisestä resurssipulasta, mutta suurin vaikutus lippujen kallistumiseen on polttoaineen voimakkaalla hinnannousulla.

Viime vuonna nähtiin lentopetrolin eli kerosiinin markkinahinnan kovin piikki vuosikausiin. Vaikka hintataso tasaantui hieman loppuvuodesta, on se yhä huomattavasti normaalia korkeammalla. 

– Pääasiallisesti se johtuu Ukrainan sodan vaikutuksesta, ja lisäksi koronapandemian jälkeen on ollut tiettyjä ongelmia lentopetrolin tuotantokapasiteetin kanssa, Finnairin  verkostosta ja hinnoittelusta vastaa johtaja Antti Tolvanen kertoo. 

Voimakasta hintavaihtelua petrolissa

Finnairille petrolin hankintaan vaikuttaa myös Yhdysvaltain dollarin vahvistuminen euroa vastaan, koska lentopetrolin kansainvälinen hinnoitteluvaluutta on Yhdysvaltain dollari. Lentopetrolin dollarihinta oli viime vuoden viimeisellä neljänneksellä noin 44 prosenttia korkeampi ja eurohinta noin 61 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin.

Lentopetrolin hinta on historiallisesti vaihdellut paljon, mutta nyt hinta on noussut poikkeuksellisesti myös raakaöljyyn nähden. 

– Se on ollut vielä kalliimpaa kuin raakaöljy. Aikaisemmin nämä seurasivat toisiaan hyvin läheisesti, mutta viime vuonna lentokerosiini lähti huomattavasti korkeammalle kuin raakaöljy, Tolvanen huomauttaa.

Hinnat tuskin alenevat tänä vuonna

Liput ovat kallistuneet jo kymmeniä prosentteja, eikä esimerkiksi kesälomamatkoja varaavien kannata odottaa suuria alennuksia.

– Osa ilmailualasta kärsii vielä resurssipulasta. Myös polttoaineen hinta on edelleen korkea ja tulee olemaan koko vuoden, Tolvanen arvioi.

Euroopan sisäisten ja kotimaan lentojen Tolvanen arvioi säilyvän tänä vuonna suurin piirtein nykyisellä hintatasolla. Polttoainekustannusten vaikutukset heijastuvat voimakkaammin kaukolentoihin.

– Kyllä se vaikuttaa lennon pituuden mukaan, eli kaukolennoissa polttoaineen osuus kustannuksissa on huomattavasti suurempi ja siellä myös vaikutus markkinahintoihin on suurempi, Tolvanen kertoo. 

Ei näy varausasteessa

Lentojen kallistuminen ei ole Finnairin eikä Suomen matkailua edistävän Visit Finlandin mukaan heijastunut voimakkaasti kuluttajien käytökseen. 

Visit Finlandin mukaan Suomeen suuntautuvissa lennoissa kesän varausaste lähentelisi jo muuten pandemiaa edeltäviä vuosia, mutta aasialaismatkailijoiden paluuta odotetaan yhä. 

– Meillä oli niin vahva se aasialaisten matkustus Suomeen ja meillä oli todella hyvät yhteydet, mutta nyt kun ne lennot ovat pidentyneet, eikä ole yhtä paljoa lentoja kuin ennen pandemiaa, niin se vaikuttaa kokonaisuuteen, Visit Finlandin analyytikko Susanne Heikkinen kertoo. 

Euroopasta ja Yhdysvalloista kesälomalaisia odotetaan Suomeen jo kuitenkin entiseen tahtiin.

Lue myös:

    Uusimmat