Kuinka paljon polttoaineen hinta voi vielä nousta? Asiantuntija antoi näkemyksensä Uutisaamussa torstaina.
Liikenteen erityisasiantuntija Hanna Kalenoja Autoalan Tiedotuskeskuksesta vieraili Maikkarin Uutisaamussa torstaina kertomassa polttoaineiden kallistumisesta.
Polttoaineiden poikkeuksellisen korkeat hinnat ovat osittain seurausta Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, mikä on nostanut raakaöljyn hintaa markkinoilla. Nousua nähtiin kuitenkin jo aiemmin.
– Jo tuossa koronapandemian jälkimainingeissa öljyn maailmanmarkkinahinta lähti aika nopeaan nousuun, koska syntyi tällainen ylikysyntätilanne ja öljylle oli enemmän kysyntää kuin oli tuotantoa, Kalenoja kertoo.
Lue myös: Suomessa kehitettiin polttoaine, jonka litrahinta olisi vain 0,56 euroa – "Merkittävä asia"
Kalenojan mukaan yksi tekijä, mikä on erityisesti Pohjoismaissa nostanut polttoaineiden hintoja, on biokomponenttien jakeluvelvoite.
– Nämä uusiutuvat polttoaineet ovat jonkin verran kalliimpia valmistaa, ja niiden maailmanmarkkinahinnat ovat fossiilisia polttoaineita suurempia, niin sieltä löytyy yksi sellainen tekijä, mikä on sitä hintaa nostanut tässä viime vuosien aikana enemmän kuin mitä ennakoitiin.
Kalenoja kertoo, että raakaöljyn hinnan uskotaan tasaantuvan siinä vaiheessa, kun geopoliittinen tilanne, eli käytännössä Ukrainan sota, rauhoittuu.
– Öljystähän ei sinänsä ole globaalisti tuotantopulaa, mutta jos ajatellaan sitä Venäjän öljyn kysyntää ja sen vähenemistä, niin sitä ei ole hyvin nopeasti korvattavissa muista lähteistä, joten siinä mielessä tämä tasaantuminen vie aikaa.

