Koronarajoitukset ovat leikanneet bensan litrahintaa yli kymmenellä sentillä viime kuukausien aikana.
Taustalla on öljytuotteiden kysynnän väheneminen ja raakaöljyn hinnan tippuminen. Suomalainen autoilija ei välttämättä tilanteesta kovin paljon hyödy, koska auton tarve on monella vähentynyt koronarajoitusten myötä.
Polttonesteen litrahinta on laskenut jopa yli kymmenellä sentillä vuoden alkuun nähden.
Kysynnän laskun lisäksi pudotukseen on vaikuttanut myös Saudi-Arabian ja Venäjän kinastelu öljyn hinnasta ja tuotantomääristä.
Lue myös: Asiantuntija: Bensan hinnan olisi pitänyt laskea jo nykyistä enemmän – raakaöljyn hinta pudonnut kolmasosaan joulukuun tasolta
Hinnat ovat yhä laskussa.
– Hintataso on laskenut viime viikkoina. Tällä hetkellä ollaan jonkin verran maaliskuun alkuvaiheen alhaisemmalla tasolla pumppuhinnoissa. Tappiota varmaan tulee. Se on valitettavaa, mutta tämä vuosi on hankala monilta osin, St1 Oy:n toimitusjohtaja Mika Wiljanen sanoo.
