Lentokoneessa kuvattu käsittämätön "kostovideo" kerännyt jo 106 miljoonaa katselukertaa: "Kenen puolella olet?"

Lentoemäntä hauskuutti matkustajia piiloutumalla käsimatkatavarahyllylle 0:46
Hupia se tämäkin! Lentoemäntä hauskuutti matkustajia piiloutumalla käsimatkatavarahyllylle.

Asiattomasti käyttäytyvät lentomatkustajat saattavat ärsyttää, mutta Janellen hurjaan suosioon noussut kostovideo lienee silti pelkkä pila.

Janelle Elise Flomin kuvaama video on kerännyt miljoonayleisön. Janelle kuvasi lentokoneessa naista, joka vaikutti tekevän hillittömiä kostotoimenpiteitä edessään istuvalle.

Valokuvaajana työskentelevä Janelle on TikTokissaan erikoistunut hupailu- ja pilavideoihin, joten tilanteen aitoutta lienee syytä epäillä.

Kosti naiselle laittamalla purkkaa tukkaan

Edessä istuva nainen oli levittänyt hiuksensa penkin yli niin, ettei takana istuva näe televisiotaan. Takana istuva neito päättääkin kostaa.

Janellen videolla nainen esimerkiksi työntää edessä istuvan hiuksiin purkkaa ja nuollun tikkarin, leikkaa niitä kynsileikkurilla ja työntää hiukset kahvimukiin. Ohi kulkee lentoemäntä, joka vilkaisee tapahtumia, mutta ei tee mitään asialle.

– Kenen puolella olet? Janelle kysyi seuraajiltaan.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Osa katsojista asettui kostajan puolelle

Janellen muilla videoilla esimerkiksi muotoillaan saippuasta jäätelö, joka sitten syötetään pahaa-aavistamattomalle uhrille "kilpailussa", ja esitellään pieleen mennyttä kosintaa, jota kuin sattumalta seuraa suuri joukko piiloutuneita ihmisiä.

Se, että tilanne ei välttämättä ole aito, ei ole katsojia haitannut: jo 106 miljoonaa katsojaa on nähnyt videon ja, uskomatonta kyllä, moni ilmoitti olevansa kostajan puolella.

– Hän todellakin ansaitsi tuon, eräs kommentoija napauttaa.

"Ihmiset ovat niin hyväuskoisia"

Tilanne on kuitenkin monien mielestä suorastaan liian absurdi: koston kohteeksi joutuva nainen ei esimerkiksi vaikuta lainkaan havaitsevan, että hänen hiuksistaan roikkuu purkkaa ja tikkari. Moni onkin huomauttanut, ettei kaikkea netissä kannata uskoa.

– Ihmiset ovat niin hyväuskoisia. Siis heillä on jopa samanlaiset hatut, Maria Sterling Getchell Champion huomauttaa Facebookissa ja toteaa, että videon naiset varmasti tuntevat toisensa.

– Lyön vetoa, että naiset tuntevat toisensa, ja lyön vetoa, että nuo ovat hiuslisäkkeet, Mona S Niyazi kommentoi.

– Selvä peruukki. Näyttää siltä, että he ovat yhdessä mukana tässä, Leonie Purvis sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat