Lennokkiambulanssi on pian täällä – sehän on kuin joulupukin reki!

Lennokkeja on alettu käyttämään paljon erilaisissa kuvauksissa tai yleisessä hauskanpidossa, mutta israelilainen yritys on päättänyt ottaa tehtäväkseen muokata niistä ihmishenkiä pelastavia kuljetusaluksia.

Tactical Robotics -niminen yritys markkinoi uutta AirMule-lennokkiaan ihmishenkiä pelastavana ambulanssina. Itse alus näyttää paljon pieneltä hävittäjältä, mutta sillä pystyy leijumaan pehmeästi paikallaan.

Huippunopeus jopa 180 km/h

Hyvää lennokissa on se, että se on täysin kauko-ohjattava. Siihen mahtuu kerrallaan kaksi kyyditettävää henkilöä.

Esimerkiksi sotilaskäyttöön lennokki soveltuu hyvin. AirMulen Cormorant-versio pystyy lentämään noin 180 kilometrin tuntinopeutta, nostamaan noin 450 kilogramman lastin ja sen toimintasäde on jopa 700 kilometriä ilman kuormaa.

Nyt israelilainen yritys on järjestänyt testilennon, jossa lennokkia ohjattiin ympäri kenttää. Kehitystyö on vielä käynnissä ja yritys pyrkiikin saamaan lennokin käyttövalmiiksi myöhemmin tänä vuonna.

Roottorit sijaitsevat koneen alla

Lennokki näyttää leijuvan kuin itsestään, sillä sen roottorit on sijoitettu koneen alle. Lennokkia markkinoidaan parempana kuin tavallista helikopteria, sillä roottoreiden vahingoittuminen ei ole niin todennäköistä. Alus myös pystyy toimimaan myrskyisissä olosuhteissa perinteistä helikopteria paremmin. Se pystyy operoimaan jopa 25 metriä sekunnissa puhaltavassa tuulessa.

Muotoilunsa vuoksi lennokkia on myös helppo ohjata hankalassakin ympäristössä.

AirMulesta on olemassa myös rahtiversio.

Lähde: Dailydot.com

Lue myös:

    Uusimmat