Tapparan entinen maalivahtivalmentaja Petri Tuononen ei ole lainkaan yllättynyt, että Christian Heljanko on noussut SM-liigan torjujaeliittiin tällä kaudella.
Kun SM-liigassa pelattiin edellisen kerran pudotuspelejä keväällä 2019, runkosarjan kakkonen Tappara kärsi hieman yllättäen välierätappion tulevalle sensaatiomestarille HPK:lle. Kirvesrintojen maalilla oli tuolloin Christian Heljanko, joka oli noussut ensi kertaa urallaan ykkösvahdiksi SM-liigassa ohi kokeneen Niklas Bäckströmin.
Jääkiekon seuraajat muistavat varsinkin Tappara-HPK-sarjan kaksi viimeistä ottelua, joissa Heljanko torjui yhteensä vain 17 laukausta ja joutui antautumaan seitsemän kertaa. HPK voitti kahdesti ja eteni finaaleihin 4-2-lukemin.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Kun tämän kevään pudotuspelit olivat käsillä, pintaan nousi epäilyksiä siitä, onko 24-vuotiaasta Heljangosta suurseuran voittavaksi maalivahdiksi pudotuspeleissä.
Heljankoa Tapparassa vuosina 2017-2019 valmentanut Petri Tuononen viittaa kintaalla näille puheille.
– Kyllä Heljanko oli keväällä 2019 varsinkin Lukko-sarjassa (4-0 Tapparalle) mies paikallaan. Eikä me HPK-sarjassakaan kaaduttu häneen missään nimessä, Tuononen muistelee.
– Playoff-pelit vaativat kuitenkin kokemusta, sillä niistä oppii varsinkin henkisesti ja sitten voi miettiä, että mitä voisi tehdä toisin.


