Leikkaukset koskevat erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomen ammattikorkeakouluja

Hallitus suunnittelee mittavia leikkauksia ammattikorkeakouluihin. Aloituspaikkoja on tarkoitus karsia, mikä tarkoittaa töiden loppumista myös usealta ammattikorkeakoulun opettajalta.

Opetusministeriössä on kaavailtu jo pitempään, että leikkaukset kohdistetaan kulttuuri-, tekniikka- ja matkailualoille. Kaikkein suurimmat leikkaukset on tulossa kulttuurialalle.

Leikkaukset tulevat todennäköisesti rokottamaan erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomen ammattikorkeakouluja.

– Kun katsoo, miten opetusministeriö on ajatellut tämän homman menevän, niin kyllähän siinä aika selvästi näkee tiettyä logiikkaa. Aloituspaikkoja leikataan erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomesta. Suhteellisesti vähemmällä selviää pääkaupunkiseutu, sanoo Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun rehtori Reijo Tolppi.

Selvästi suurin leikkaus on Tolpin mukaan tulossa nimenomaan hänen johtamaansa ammattikorkeakouluun.

– Meiltä nuorten aloituspaikoista on lähtemässä 38 %. Seuraavana listalla on Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu ja Saimaan ammattikorkeakoulu, joka toimii Lappeenrannassa ja Imatralla.

Suunnitelmista huolimatta Tolppi on vielä toiveikas.

– Onhan se selvää, että jos puhutaan lähes 40 prosentin leikkauksista, ne eivät voi enää tapahtua hyvää henkilöstöpolitiikkaa noudattaen. Kyllä siitä seuraa yt-neuvotteluja ja irtisanomisia. Mutta en minä jaksa uskoa, että tämä sellaiseksi menee. Kuvittelen, että kun saamme lopulliset listat, nämä luvut ovat sellaisia, että ammattikorkeakoulut itse kykenevät asian kanssa jotakin tekemään.

Tolpin mukaan leikkaussuunnitelmat ovat kuitenkin elämän ja kuoleman kysymys erityisesti Kemi-Tornion ammattikorkeakoululle.

– Käytännössä opetusministeriö on lakkauttamassa meitä hallinnollisilla päätöksillä. Niin minä tämän tulkitsen.

Ammattikorkeakoulujen rehtorit koolla opetusministeriössä

Eilen Helsingin Sanomat uutisoi, että jopa kahtatuhatta ammattikorkeakoulun opettajaa uhkaisi irtisanominen. MTV3:n Huomenta Suomessa tänään vieraillut opetusministeri Jukka Gustafsson vuorostaan totesi, että opettajien määrää tullaan supistamaan muutamalla sadalla.

Tolpin mukaan opiskelijoiden aloituspaikkojen leikkaukset käynnistyisivät 2013.

– Ne ajoittuisivat varmaan useamman vuoden aikajaksolle. Eihän koulutusohjelmia veitsellä leikata. Vaikka uusia opiskelijoita ei enää otetakaan, niin siitä kai pidetään kiinni, että ne jotka on taloon hyväksytty hoidetaan kunnialla tutkintoon asti.

Opetusministeriössä on parhaillaan koolla liuta ammattikorkeakoulujen rehtoreita. Tolpin mukaan tapaamisessa on määrä käydä lävitse suunniteltuja leikkauksia ja niiden toteuttamistapaa.

– Tiedän, että siellä käydään laajemminkin lävitse ammattikorkeakoulu-uudistuksen suuntaviivoja. Meistähän tulee jatkossa osakeyhtiöitä: kuinka vakavaraisuus turvataan, minkälaisia finanssisijoituksia voidaan tehdä, minkälaisia veroseuraamuksia siitä tulee olemaan?

Lue myös:

    Uusimmat