Leijonien matsissa poikkeuksellinen episodi – tämä sääntö pelasti räikeältä tuomarifarssilta

Eilisessä USA-ottelussa nähtiin erikoinen tilanne. Ville Pokka meinasi joutua räikeän tuomarivirheen kohteeksi. Raitapaidat kumosivat jäähyn videotarkistuksen jälkeen. Mikä tähän johti?

MAINOS

Jääkiekon MM-kisat 10.-26.5.2024

Leijonien pelit, välierät ja finaali MTV3-kanavalla sekä MTV Katsomo -palvelussa.

Kaikki kisauutiset MM-jääkiekon verkkosivuilla

Toisen erän puolivälissä VIlle Pokan maila kävi korkealla USA:n Alex Galchenyukin kasvojen tuntumassa. Osumaa jenkkihyökkääjä otti tilanteessa tosiasiassa kuitenkin kasvoihin osuneesta kiekosta. 

Oikeusmurha kävi lähellä. Katso kuohuntaa aiheuttanut tilanne pääkuvan videolta.

Tilanteessa ei siis tapahtunut rikettä, mutta tuomaristo näki tilanteen ensin virheellisesti korkeaksi mailaksi. Pokka laitettiin boxiin ja Nokia Arenan kotiyleisö vihelsi raivoissaan. 

Päätuomarikaksikko päätti kuitenkin tarkistaa tilanteen videolta, jonka jälkeen rangaistus oikeudenmukaisesti peruttiin. 

IIHF:n virallisen sääntökirjan mukaan rangaistulla joukkueella ei ole valtuuksia haastaa tämänkaltaista tuomiota. Joukkue voi haastaa vain maalivahdin häirintätilanteet.

Tuomaristo teki tarkistamispäätöksen siis itse. Tuomaristolla on mahdollisuus tarkistaa korkea maila videolta, jos tilanteesta ollaan mahdollisesti tuomitsemassa 2+2 minuutin jäähy.

Oikeudenjakajat pitivät siis tilanteessa mahdollisena jopa neljän minuutin rangaistusta. Sääntöjen mukaisesti tuomio on kuitenkin mahdollista myös tässä tilanteessa kumota kokonaan. Näin toimittiin ja Leijonat välttyi tuomarifarssilta.


Lue myös:

    Uusimmat