Ansiokkaan jääkiekkouran pelaajana ja tuomarina tehnyt Hannu Henriksson on 55-vuotiaana rautaisessa kunnossa. Hän aloitti triathlonin parissa vuonna 2013 ja kisasi viime syksynä jo MM-kisoissa Etelä-Afrikassa.
Pelaajaurallaan Henriksson tunnettiin kovaotteisena puolustajana. Suomen mestaruuden Kooveen kasvatti voitti Ilveksessä vuonna 1985 ja aikuisten MM-kisoissa hän edusti Suomea 1990 ja 1991.
Keväällä 2000 päättyneen pelaajauransa jälkeen Henriksson keräsi kehuja erotuomarina ja vihelsi niin ikään kaksissa MM-kisoissa, 2004 ja 2005. Tuomariura päättyi vuoteen 2014, mutta jo hyvän aikaa sitä ennen Henriksson oli päätynyt kestävyysurheilun pariin.
Tampereen kaupungilla mittamiehenä työskentelevä Henriksson päätti kymmenisen vuotta sitten lähteä Tampereen jääkiekkotuomariporukalla juoksemaan Tukholman maratonin.
– Samoihin aikoihin hommasin maantiepyörän, ja sillä ajettua jonkin verran. Monta vuotta oli mielessä, että olisi kiva kokeilla triathlonia, mutta en lähtenyt, koska käsitys lajista oli vähän erilainen kuin mitä se oikeasti on, Henriksson avaa MTV Urheilulle.
Henriksson piti triathlonia yli-ihmisten urheiluna, mutta ensimmäiset kokeilut avasivat silmiä. Henriksson otti ensiaskeleensa triathlonissa harjoituskisoissa Nokialla pyöräilykaverinsa vinkkaamana.
– Siitä se lähti aika nopeasti. Huomasin, että tämä on ihan ok laji, matkoja on erilaisia ja tämä sopii oikeasti kaikille, joilla vain on lenkkarit, jonkinnäköinen fillari ja uintiosaamista. Kaikkea pystyy harjoittelemaan ja haasteita pystyy ottamaan lisää. Ja vaikka tämä yksilölaji onkin, ilmapiiri on kiekkoporukoiden tapaan kannustava ja yhteisöllinen.
Muitakin hyötyjä entinen kiekkomies on havainnut.
– Huomasin, että kestävyysjuoksu itsessään ei ole kiekkotaustaiselle kropalle välttämättä ihan parasta. Triathlon on tuonut harrastamiseen paljon monipuolisuutta lisää ja säästää paikkoja selkeästi. Yksi ortopedikin sanoi 2014, että nyt täytyy vähän rauhoittaa ja säästellä paikkoja. Minähän säästelin, olin ruvennut harrastamaan triathlonia, Henriksson naurahtaa ja jatkaa:
– Kyllä se oikeasti näin on. Jos joku paikka on vähän rikki, jotain pystyy kuitenkin tekemään. Eri lajit tukevat kroppaa ja lihastoa kokonaisvaltaisesti, ja paikat ovat olleet kohtuuhyvässä kunnossa. Ainahan jotain on, mutta apua on aina kuitenkin löytynyt.
Unelma toteutui
Henriksson on kilpaillut triathlonurallaan kaksi täyden matkan kisaa ja muutaman puolimatkan rykäisyn. Viime kesänä hän osallistui Suomen kaikkien aikojen ensimmäiseen Ironman-statuksen triathlonkilpailuun, Lahdessa pidettyyn puolen matkan kisaan. Henriksson sijoittui 55–59-vuotiaiden luokassa viidenneksi selvitettyään 1,9 kilometrin uinnin, 90 kilometrin pyörälenkin ja 21 kilometrin juoksun ajassa 5.04,33.
Lahdessa oli 55–59-vuotiaiden sarjassa jaossa kaksi edustuspaikkaa MM-kisoihin, mutta kun edellä olleet eivät niihin tarttuneet, Henriksson pääsi tekemään MM-debyyttinsä syyskuussa Etelä-Afrikassa.
Henriksson kellotti puolimatkan MM-kisassa ajan 5.16,35 ja sijoittui 55–59-vuotiaiden luokan keskivaiheille 78:nneksi.
– Reilu vuosi sitten oli unelma, että olisi hienoa, jos pääsisi tuonne. En siihen oikein itsekään uskonut, mutta kun Lahdesta tuli paikka, ajattelin, että mennään katsomaan. Ihan hieno kokemus oli. Näki, että taso maailmalla on tämän ikäisissäkin aika kova. Kyllä he kovaa siellä menevät, ja sellainen vaatii minun mielestäni ihan täysipäiväistä harjoittelua.
Henriksson kokee, että valmistautuminen kisoihin ei sujunut optimaalisimmalla tavalla.
– Minulla ei ollut sinänsä järkevää harjoitusohjelmaa, paitsi yhtenä vuotena, kun kaveri teki sellaisen. Olen vain harrastanut, ja heinäkuussa tuli mentyä vähän omaan miinaan. Oli kivaa keliä ja muuta, eikä tullut pidettyä vapaapäiviä. En mennyt missään nimessä ylikuntoon, mutta hermosto taisi olla lepotilassa ja elokuu meni lyhkäisiä treenejä tehdessä. Ihan paras terä ei MM-kisoissa ollut, mutta ihan ok suoritus tuli kuitenkin.
– Eniten siellä jännitti se, etten ollut meressä ennen uinut muuta kuin lomalla käynyt vähän kastamassa. Ei ollut tyynein päivä – valtameren aallot olivat melkoinen kokemus. Kyllä siinä voittajan olo oli siinä vaiheessa, kun pääsi vedestä pois. Uintiaikakin oli vähän parempi kuin Lahdessa.
Henriksson pitää uintia ylipäätään heikkoutenaan triathlonissa.
– Siinä näkyy kiekkotausta ja vammat, jotka ovat olkapäihin tulleet. Eivät ne vain pyöri siihen tahtiin ja taivu kuin pitäisi, vaikka on koittanut hommia tehdä. Uinti ei oikein tartu.
Uinti painottuu kuitenkin Henrikssonin talvitreeneissä, joissa on ohjelmassa myös muun muassa ryhmäliikuntaa salilla. Ex-kiekkoilija pyrkii treenaamaan monipuolisesti, lähes päivittäin.
Jos ja kun treeni puree ja hyvin käy, Henriksson nähdään MM-kisoissa tänäkin vuonna.
– Olen ilmoittautunut Lahteen puolen matkan triathloniin, jossa on paikkoja jaossa. Täytyy katsoa – siellä täytyisi pärjätä ensin. MM-kisat olisivat kyllä tällä kertaa vähän lähempänä, Nizzassa, mutta se on kuitenkin aina taloudellinen panostus, mistä repii kaiken rahan ja tuen sinne. Viime kesänä sain hyvin tukijoita, kun lähdin soittelemaan – kiitos heille avusta. Kesä näyttää nyt, mihin kuntoon saa itsensä.
– Ei kuitenkaan missään nimessä tehdä treeniä hampaat irvessä MM-kisat tähtäimenä, eivätkä ne ainakaan kirkkaimpana ole mielessä tällä hetkellä. Harrastetaan ja koitetaan pysyä mahdollisimman hyvässä kunnossa.
"Ei koskaan parane sanoa ei"
Kunnosta puheen ollen, Henrikssonin aerobinen iskukyky on miehen oman arvion mukaan tällä hetkellä samaa luokkaa kuin hänellä oli nuorena jääkiekkoilijana.
– En juossut Cooperia parikymppisenä varmaan paremmin kuin nyt. Varmasti samoja lukemia tulisi.
Nykyisellä kunnollaan Henriksson pystyisi hoitamaan erotuomarin tehtäviäkin, vaikka tuomarien fysiikkavaatimukset ovat vuosien saatossa koventuneet.
Henrikssonille oli vielä keväällä 2014 sanottu, että tuomarointi saisi jatkua. Tamperelainen oli sen myötä valmistautunut tulevaan kauteen, mutta saman vuoden kesällä tulikin yllättävä puhelu SM-liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelältä.
– Järvelä soitti juhannuksen jälkeen ja ilmoitti, että he nuorentavat. Ei siinä kummempaa ollut. Ehkä sen olisi voinut aikaisemminkin hoitaa, Henriksson kuittaa nyt.
Henriksson toimi tuon jälkeen vielä hetken erotuomarikouluttajana ja otteluvalvojana. Tuomaroinnilta hän ei halua sulkea vielä lopullisesti ovea.
– Ei koskaan parane sanoa ei. Minun on oikeasti pitänyt mennä pikkupoikien pelejä viheltämään, mutta se on jäänyt. Syksy on aina mennyt, eikä ole tullut lähdettyä. Toisaalta nykyinen harrastus vie aikaa ja on kiva lähteä tekemään omia juttuja. Kyllähän minä olin jääkiekon kanssa aika pitkään tekemisissä. Ehkä välillä vähän muuta.
"Kaikennäköistä sattui"
Tuomariuraltaan Henriksson nostaa kohokohdaksi Kanadan ja Ruotsin välisen vuoden 2004 MM-finaalin, jossa hän toimi päätuomarina. Pelaajauralta kirkkaimmaksi kruunuksi nousee vuoden 1985 Suomen mestaruus Ilveksessä.
Kaivelemaan mikään ei ole Henrikssonin sanojen mukaan jäänyt, mutta hän toteaa, että ”kaikennäköistä olisi voinut tapahtua, jos asiat eivät olisi menneet sillä lailla kuin ne menivät”. Esimerkiksi nuorten MM-kisoissa hän muistelee liitonsa tyssänneen 1980-luvun alussa olkapäävammaan.
– Ei se ole kuitenkaan sillä lailla harmittanut. Urheilussa tapahtuu kaikennäköistä.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Henrikssonilla on kerrottavaa myös uran kurssin kääntäneestä iloisesta tapahtumasta.
– Pelaaminen olisi voinut loppua jo periaatteessa vuoden 1985 Suomen mestaruuden jälkeen 85, kun pari vuotta oli peliajan kanssa Ilveksessä huonoa. Yhteydenottoja tuli kuitenkin silloisesta I divisioonasta, ja päätin lähteä Hämeenlinnaan. Sehän muutti pelaamisen suunnan ihan täysin – ura olisi muuten voinut loppua ihan kokonaan. Kyllähän siinä kaikennäköistä sattui.
HPK:ssa Henriksson nakutteli divarissa kaudella 1987–88 tehot 12+24=36 pelaamissaan 42 ottelussa, ja hämeenlinnalaisjoukkue nousi SM-liigaan. Henriksson jatkoi HPK:ssa neljä liigasesonkia ja kampesi noiden vuosien aikana väkevillä otteillaan kahdesti MM-kisoihinkin.
Pelaajaura jatkui aina kauteen 1999–2000 saakka, ja Henriksson toimi parhaimmillaan kahden sesongin ajan Ilveksen kapteeninakin.
– Hyviä muistoja, Henriksson niputtaa jääkiekkouransa.