Leijonat-hyökkää Karjala-turnaukseen SM-liigapelaajien voimin, Jukka Jalonen avaa nyt valintojaan – "Se on ollut kupletin juoni"

Leijonat lähtee Karjala-turnaukseen täysin SM-liigasta kasatulla joukkueella, jossa on myös liuta ensikertalaisia. Päävalmentaja Jukka Jalonen ajatteli joukkuetta rakentaessa myös pelaajien turvallisuutta.

Leijonat julkisti torstai-iltana joukkueensa ensi viikolla pelattavaan Karjala-turnaukseen. Joukkueesta löytyy niin nuorta lahjakkuutta kuin kokeneempaakin kaartia, mikä tuo oman mausteensa Jalosen ryhmään. Jalonen halusi kutsua turnaukseen syksyllä vahvasti esiintyneitä pelaajia.

– Siinä on aika lailla tarkalleen puolet jo ennen maajoukkueessa olleita ja toinen puolet ensikertalaisia. Siellä on vähän nuorempaa kalustoa ja vähän kokeneempaa pelaajaa. Mielenkiintoinen ryhmä, Jalonen kuvailee joukkuetta MTV Urheilulle.

– Kriteerit ovat pitkälti olleet sellaisia, että miten he ovat syksyllä omissa joukkueissaan pelanneet ja millaisessa roolissa. Sen mukaan on palkittu hyvin suoriutuneita. Se on ollut kupletin juoni, Jalonen kertoo.

Leijonien riveissä nähdään peräti 12 ensikertalaista. Jalonen toivoo, että ensimmäistä kertaa leijonapaidan pukevat pelaajat esiintyvät kaukalossa ennakkoluulottomasti omilla vahvuuksillaan.

– Odotan heiltä omaa korkeatasoista peliä, mitä esittävät omassa seurassa liigassakin. Että pojat uskaltaisivat tuoda omat vahvuutensa esiin ja antaisivat vain palaa. Vaatimustaso nousee liigaotteluista, mutta uskon, että pojat pystyvät omaa tasoaan vielä nostamaan, Jalonen sanoo.

Leijonien joukkue piti julkistaa jo alkuviikosta, mutta Jokereiden koronatilanne viivästytti joukkueen nimeämistä. Lopulta joukkueeseen päätettiin nimetä vain SM-liigassa pelaavia pelaajia, jotta turnaus olisi pelaajille mahdollisimman turvallinen.

– KHL:ssä on ollut paljon koronatartuntoja. Lähtökohtaisesti pyritään järjestämään mahdollisimman turvallinen turnaus meidän pelaajillemme. Se on se tausta siinä. Pikkuhiljaa ajan myötä päädyttiin siihen, että turvallisempaa on pelata kotimaan pelaajilla, Jalonen perustelee päätöstään jättää Euroopassa kiekkoilevat pelaajat ilman kutsua.

Lue myös:

    Uusimmat