Leijonaluotsi Marjamäeltä painava kannanotto ulkoiseen paineeseen – "Hyvä niin"

Tiettyjä Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelaajavalintoja pidetään julkisessa keskustelussa väärinä ennen jokaisia arvokisoja. Ja silloin kun Leijonat putoaa turnauksessa ennen mitalipelejä, päätään tapaavat nostaa vaateet päävalmentajan erottamisesta. Maajoukkueen päävalmentaja Lauri Marjamäki ei kuitenkaan valita, oikeastaan päinvastoin. 

– Tietenkin isossa kuvassa pitää tietää, mikä on työnkuva. Jääkiekko ja Leijonat kiinnostavat. Se pitää myös hyväksyä, että voiton tai tappion hetkellä tunnetila on jokaisella pelaajalla, valmentajalla ja huoltajalla tosi tapissa, puhumattakaan faneista tai muista. Ajatuksiaan pystyy nykypäivänä suodattamaan tuonne ulos erilaisia kanavia pitkin, Marjamäki puntaroi MTV Sportille.

Marjamäki sanoo, ettei hän seuraa mediaa ollenkaan arvokisojen aikana.

– Silloin pystyy keskittymään itse asiaan. Kuitenkin tärkein tehtävä on auttaa joukkuetta ja pelaajia menestymään ja pelaamaan korkeimmalla mahdollisella tavalla. Isossa kuvassa pitää tietää, mitä tekee. Tämä kiinnostaa ihmisiä, ja hyvä niin.

Marjamäki ei silti usko saavansa median ja yleisön näkemyksistä "hirveästi mitään".

– Olen saanut voittaa urallani pari kertaa ja välillä on tullut kovia tappioita. Et pysty itseäsi mittaamaan ulkopuolisten mielipiteiden kautta. Ehkä kuitenkin oma itsetunto, itseluottamus ja osaaminen perustuu muihin asioihin, leijonaluotsi korostaa.

Marjamäki palaa ylälaidan videolla myös Pyeongchangin olympialaisten pettymykseen, kun Leijonat putosi puolivälierissä. Hän avaa lisäksi, millä mielin hän päättää pestinsä Leijonien peräsimessä tänä keväänä MM-kisoissa ennen siirtymistään Jokerien ruoriin.

Lue myös:

    Uusimmat