Legendaariset BB-henkilöt tunnistetaan yhä – tätä heille nykyään kuuluu

Ensimmäinen Big Brother Suomi nähtiin televisiossa vuonna 2005. Vaikka lähes 10 vuotta on kulunut ensimmäisen voittajan valinnasta, värikkäimmät hahmot tunnistetaan yhä. Mutta mitä he nykyään tekevät?

Moni heistä kertoo MTV.fi:lle, että heidät edelleen tunnistetaan kaduilla. Suurin osa on kuitenkin palannut normaaleiden päivätöiden pariin ja vetäytynyt julkisuudesta.

Viimeisimmän Big Brother-ohjelman potin korjasi vuonna 2014 yleisön sympatiat Lapin rauhallisuudella valloittanut Andte Gaup-Juuso. Oma kulta kainalosta poromieheltä kuitenkin vielä puuttuu.

– Olen minä parilla treffeillä käynyt, mutta täysosumaa ei ole vielä tullut, toteaa mies haaveilevan hyväntuulisesti.

Gaup-Juuso sijoitti osan voittorahoistaan moottorikelkkaan. Kevään korvalla hän odottaakin jo lumien sulamista kokonaan pois; vauhdikasta menoa on luvassa myös kesällä.

– Nyt on vähän tylsää; moottorikelkkakelit on jo menneet, mutta mönkijällä ei vielä pääse ajaamaan. Rahaa on kyllä palanut polttoaineisiin aika verran, kertoo mies MTV.fi:lle.

BB-ystävät läheisiä edelleen

Gaup-Juuso puntaroikin, että ennen kesäisiä ajokelejä hän voisi tulla piipahtamaan Helsingissä. Hän on ahkerasti pitänyt yhteyttä BB-tuttuihinsa.

– BB-Joonasta näin eilen, kun hän oli armeijasta iltalomilla Rovaniemellä. BB-Danin ja BB-Jennan tapasin viime viikolla kun he olivat Jennan vanhempia Ylitorniossa tervehtimässä, kertoo Gaup-Juuso MTV.fi:lle hyvistä väleistään entisiin kanssa kilpailijoihinsa.

– Jos Helsinkiin tulen, niin Dani kyllä varmasti keksii tekemistä, sanoo Gaup-Juuso rospuuttokauden suunnitelmistaan.

Voittajana BB-talosta kotiin vuonna 2006 lähti vaalea kaunotar Sari Nygren. Hän suoritti kauneusalan opinnot ja perusti yrityksen. MTV.fi tavoitti kiireisen kauneusalan yrittäjän työpaikaltaan.

– Pitkäaikainen unelmani lomamatkasta Thaimaahan toteutui tämän vuoden alussa. Muuten tällä hetkellä en unelmoi mistään erityisestä. Yritys vie suuren osan ajastani, mutta tykkään työstäni, Nygren kertoo.

Unelmalomansa matkaseurasta kaunotar on vähäpuheinen. Kihloissa, tai naimisissa hän ei kuitenkaan ole.

– Erosin kihlatustani jo parisen vuotta sitten. Ei siitä sen enempää, sanoo Nygren tämän hetkisestä parisuhdestatuksestaan.

Ensimmäisen BB-potin nappasi Perttu Sirviö. Sanaseppänä kansan suosion voittanut mies on jo vuosien ajan pyörittänyt rakennusalan yritystä. Verbaalisesti lahjakas puutyöläinen on onnistunut myös yhdistämään nämä kaksi osaamisalaansa; mies nähtiin tv-ohjelmassa Tervetuloa kotiin.


BB-Sarin kanssa samana vuonna talossa viihdyttänyt BB-Kaki puolestaan on ehtinyt jo perusta perheen.

– Meillä on 3,5 poika vaimoni kanssa. Ja siis onnellisen turvallisesti ollaan naimisissa. Olisihan se kiva, että olisi enemmänkin suvunjatkajia. Että yritys on kova, kertoo Kaki tyylilleen uskollisen rempseästi.

Omakotitalosta ja edelleen Harley Davidson -moottoripyörästä haaveileva mies aikoo lomailla perheen kanssa kesällä kotimaassa.

– Kyllä kotimaanmatkailu kannattaa. Rahat Suomeen, talous nousuun. Kyllä suunnitelmissa on silti etelänloma; Hankoon pojan kanssa etsimään muurahaisleijonia, sanailee Kaki luontolähtöisistä lomasuunnitelmistaan.

Kuultuaan BB:n jäävän ensi syksyn ohjelmakartasta pois, haluaa sanavalmis turkulainen lähettää vielä terveisiä.

– Lämpimät terveiset kaikille BB-faneille ja lämpimät terveiset myös kaikille niille, jotka eivät BB:stä pitäneet. Ei telkkaria tarvitse ottaa niin vakavasti, positiivinen mies toteaa lopuksi.


Peräti kolmena vuonna BB-talossa nähty Niko Saarinen on jatkanut työskentelyä television parissa. Hän seikkaili mukana Viidakon Tähtösissä ja on juontanut useampaakin chat-ohjelmaa. Kilpailuhenkinen Saarinen ylsi finaaliin 2012 Mr. Gay Finland -kisassa. Mies joutui myös piilokameran uhriksi 1001 Rikua ohjelmassa.

Juttua muokattu 13.5. kello 11:57. Lisätty haastateltavien sitaatteja.

Lue myös:

    Uusimmat