Led-valo, aurinkokenno, WWW – Millennium-teknologiapalkinnon on kerran voittanut suomalainenkin

Tim Berners-Leestä se alkoi – nykymuotoisen internetin menestys. Siksi oli perin oikeutettua, että world wide web -järjestelmän kehittäjä sai 12 vuotta sitten historian ensimmäisen Millennium-teknologiapalkinnon.

STT kertoi tuolloin, että Berners-Lee tuli kesällä 2004 juhlimaan Suomeen oikein kunnolla. Syytäkin oli, sillä palkinnon arvo on miljoona euroa.

Suomalaispalkinto jaetaan joka toinen vuosi ihmisten elämänlaatua parantavan teknologian kehittäjille.

Vuonna 2006 oli japanilaisen Shuji Nakamuran vuoro. Hänen ansionaan on ollut sinisen ja valkoisen LED-valon kehittäminen.

– Pelkästään keksinnön mahdollistama energian säästö on maailmanlaajuisesti tärkeää. Voiko tänä päivänä kuvitella merkittävämpää asiaa, totesi tuolloin Teknologiapalkintosäätiön hallituksen puheenjohtaja Jaakko Ihamuotila.

Ylisanat paisuivat entisestään vuonna 2008 – eikä syyttä. Millennium-miljoonan pokkasi yhdysvaltalainen Robert Langer innovaatioista lääkeaineiden annostelemiseksi ja keinokudosten kasvattamiseksi. Langerin innovaatioita käytetään laajalti syöpä-, sydän- ja useiden muiden sairauksien hoidossa. Keksinnöt ovat mullistaneet sairaanhoitoa.

Vuonna 2010 miljoonalla palkittiin keksintö, jolla saadaan energiaa halvalla.

– Olette kaikki varmasti samaa mieltä siitä, että tämän vuosisadan suurimpana haasteena on ihmiskunnan energiantarpeen tyydyttäminen, sanoi intialaisprofessori VS Ramamurthy esitellessään voittajan, sveitsiläisprofessori Michael Grätzelin, jonka kehittämällä teknologialla voidaan valmistaa kustannustehokkaita ohuita aurinkokennoja.

Vuonna 2012 Suomi ei voittanut jääkiekon MM-kultaa, mutta Millennium-kisassa oli suomalaisjuhlan vuoro. Linux-käyttöjärjestelmän kehittänyt Linus Torvalds jakoi palkinnon japanilaisen kantasolututkija Shinya Yamanakan kanssa. Kumpikin nettosi 600 000 euroa. Palkintolautakunnan mukaan Torvaldsin kehittämä Linux-käyttöjärjestelmä on vaikuttanut paljon erilaisten ohjelmistojen kehitykseen ja verkon avoimuuteen.

– Kun on tarpeeksi rahaa, että ei tarvitse huolehtia, miten saa katon pään päälle ja ruokaa, niin siinä vaiheessa tärkeintä on sosiaalisuus ja hauskanpito. Se on Linuxin tekemisessäkin aina ollut tärkeintä, Torvalds kertoi tuolloin STT:lle.

Rahalle oli kuitenkin käyttöä, sillä Torvalds kertoi lapsensa aloittavan opinnot yliopistossa Yhdysvalloissa – se puuha ei ole ilmaista.

Edellisen Millennium-teknologiapalkinnon vuonna 2014 sai yhdysvaltalais-englantilainen fyysikko, professori Stuart Parkin. Hänen innovaationsa ovat mahdollistaneet magneettisten muistien tallennuskapasiteetin lisäämisen tuhatkertaiseksi. Selvällä suomen kielellä siis: Parkinin avulla meillä on nykyään Spotifyn, Netflixin ja muiden suurten pilvipalveluiden kaltaisia toimijoita.

Tänään uusimman Millennium-teknologiapalkinnon saaja julkistetaan kello 14 alkavassa palkinnonjakotilaisuudessa Helsingissä. MTV lähettää tilaisuuden suorana lähetyksenä verkkosivuillaan.

Lue myös:

    Uusimmat