Mainos

Lauha loppuviikko: Perjantaina voimakas matalapaine – lumipyryä ja vesisateita tulossa

Loppuviikon sää on laajalti lauhaa. Perjantaina Suomen yli kulkee voimakas matalapaine. Sateet alkavat lumena, mutta muuttuvat rännäksi ja vedeksi lännessä ja etelässä.

Tänään keskiviikkona lumisadealue kulkee maan keskiosasta ja idästä kohti pohjoista samalla heiketen. Ajokeli on monin paikoin huono. Lounaassa ja etelässä voi tulla joitain räntäsateita.

Torstai on melko poutainen päivä, vähäisiä lumisateita voi tulla etenkin idässä. Torstai-iltana voimakas matalapaine saapuu Suomeen lännestä.

– Tuuli voi käydä myrskylukemissa läntisillä merialueilla perjantain vastaisena yönä ja olla puuskissa voimakasta lounais- ja etelärannikolla. Sateet leviävät yön aikana niin, että lähes koko maassa sataa perjantaina aamulla ja aamupäivällä. Sateet alkavat lumena, mutta muuttuvat vetisempään suuntaan etelässä ja lännessä. Itään, pohjoiseen ja maan keskiosaan lunta voi tulla 5-15 senttimetriä. Painava lumi voi jälleen aiheuttaa sähkökatkoja, toteaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Perjantaipäivän aikana sateet kulkevat kohti itää ja päivällä sää on jo poutaista lännessä. Perjantaina illalla lunta sataa vielä pohjoisessa.

Sää lauhtuu sadealueen mukana myös pohjoisessa. Lauantaina lämpötilat ovat plusasteilla tai nollassa jo Lapin eteläosassa asti.

Seuraa lumipyryn ennustetta MTV:n sääsivuston sadetutkasta. Sivustolla ovat lisäksi paikkakuntakohtaiset ennusteet, tiesäätiedot, kelikamerat ja tuuliennusteet.

Katso ylhäältä videolta loppuviikon ennuste ja alta lähipäivien alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja