Mainos

Latvian ja Liettuan pörssit kiinnostavat ulkomaisia sijoittajia

Baltiassa toimivat ulkomaiset sijoittajat ovat nyt suuntaamassa huomionsa Latvian ja Liettuan osakepörsseihin. Latviaa kohtaan virinnyt kiinnostus johtuu etupäässä siitä, että Viron pörssi ei näytä lupaavan samanlaisia voittoja kuin kesällä.

Tallinnan osakeindeksi kohosi yli 50 prosenttia heinä-elokuussa Riian ja Vilnan pörssien polkiessa melkein paikallaan. Kahtena viime viikkona ovat kuitenkin sekä Latvian että Liettuan pörssit edenneet Viron pysyessä suurin piirtein entisissä lukemissa.

Viime viikkoina voittoja tavoitelleet ulkomaiset sijoittajat ovat myyneet enemmän kuin ostaneet Tallinnan pörssissä. Viron pörssissä ei ole parina viime kuukautena näkynyt suuria ulkomaisia sijoittajia. Kaikki äskeiset kasvuluvut ovat johtuneet kotimaisista sijoittamista.

Latviaa kohtaan virinnyt kiinnostus johtuu etupäässä siitä, että Viron pörssi ei enää näytä lupaavan samanlaisia voittoja kuin kesällä.
-Ihmiset etsivät voittoja ja sijoitusmahdollisuuksia muilta markkinoilta, sanoi Nomura-yhtiön analyytikko Martin Gollner.

Latvia houkuttelevin

Virolaisen Tallinn Pankin analyytikon Sander Danilin mukaan Latvia on hyvin houkutteleva lyhyellä ja Liettua keskipitkällä tähtäyksellä.
-Latvia on pörsseistä vähiten tunnettu ja sillä on paljon tilaa kehittymiseen ja sijoitusmahdollisuusien tarjoamiseen, toteaa puolestaan Gollner.

Eräät suurista Latvian valtion omistamista yrityksistä, kuten Ventspils Nafta -öljyterminaali, Grindeks-lääkeyhtiö ja Latvian Shipping Company -varustamo ovat pian tulossa pörssiin. Latvian suurimpiin vakuutusyhtiöihin kuuluva Balta tuli äskettäin Riian pörssiin ensimmäisenä ei-yksityistettynä yhtiönä. Sen osakkeet nousivat ensimmäisenä päivänä 3,25 latista 3,97 latiin.

Latvia on myös parantanut pörssikauppajärjestelmäänsä ja toivoo voivansa aloittaa jatkuvan kaupan myöhemmin tänä vuonna. Eräät pitävät Latviaa taloudellisesti vakaampana kuin Viroa, jota uhkaa ylikuumeneminen.
-Latvian makrotaloudellinen tilanne näyttää parhaalta, sanoo ruotsalaisen Svenska Handelsbankenin pääekonomisti Gunnar Tersman.

Liettua tulevaisuuden lupaus

Liettuaa pidetään kuitenkin lupaavampana suuremman kokonsa ja tulossa olevan yksityistämisaallon takia.
-Ulkomaiset sijoittajat ovat kiinnostuneita Liettuasta, koska sen pörssissä on tarjolla paljon yrityksiä, varsinkin teollisuusyrityksiä, sanoi liettualaisen Suprema Securities -yhtiön pörssivälittäjä Arvydas Jacekavicius.

Lithuanian -varustamon, Lithuanian Telecom -teleyhtiön, Lithuanian Airlines -lentoyhtiön ja erään öljyjalostamon yksityistäminen ovat omiaan houkuttelemaan sijoittajia keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä.

Jonkin verran rahaa on jo markkinoilla, mutta paljon enemmän on tulossa suuryhtiöiden yksityistämisen myötä, Gollner uskoo. Latvia on kuitenkin ulkomaisten sijoittajien ensimmäinen kohde, koska rahaa tulee enemmän ja nopeammin.
-Liettuassa sama määrä investointeja ei heilauta markkinoita yhtä paljon kuin Latviassa, Gollner lisää
(STT-Reuter)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.