Rallin MM-sarjan ikonisimpiin osakilpailuihin lukeutuva Korsikan ralli ajetaan tällä viikolla. Vain kaksi suomalaista on onnistunut voittamaan Korsikan asvalttikisan.
Videolla kuvaa maaliskuussa ajetun Meksikon MM-rallin tapahtumista.
Korsikan pitkät ja haastavat erikoiskokeet eivät ole juuri suomalaisia mairitelleet. Markku Alén juhli voittoa vuosina 1983-1984 ja Jari-Matti Latvala vuonna 2015.
Karmein suomalaisuutinen Korsikan saarelta saapui toukokuun alussa 1986, kun Henri Toivonen sai surmansa ulosajossa kartturinsa Sergio Creston kanssa. Toyota-kuski Latvala uskoo, että juuri Toivosen ulosajo on lyönyt erittäin negatiivisen leiman suomalaisille Korsikan rallista.
– Toivosen Henkan onnettomuus on ihan varmasti vaikuttanut asiaan. Sen jälkeen oli pitkään niin, että suomalaiset eivät edes halunneet osallistua tähän ralliin. Se jäi moneksi vuodeksi ihmisten mieliin synkkänä kisana, rallin historiaa erinomaisesti tunteva suomalaispilotti sanoo.


