Lassi Etelätalolla viimeksi hurjaa senttipeliä arvokisapaikan ratkaisussa – onko sama jälleen edessä?

Keihäänheiton MM-kisaedustajat ovat yhtä vaille valmiita. Tero Pitkämäen jättäydyttyä pois tältä kisakaudelta, taistelevat Kalevan kisoissa kultaa voittanut Lassi Etelätalo ja pronssille sijoittunut Toni Kuusela. Kisakoneeseen on jo valittu Oliver Helander ja Antti Ruuskanen. 

Kuuselan ja Etelätalon seuraava kohtaaminen on luvassa sunnuntaina Espoon Motonet GP:ssä. Etelätalo on tällä hetkellä vahvemmin kiinni kisapaikassa Kalevan kisojen voittonsa myötä. Etelätalo heitti kisassa kauden parhaansa 84,11. Se on hänelle uran kolmanneksi pisin heitto.

– Kriteerien (Kalevan kisojen voiton) perusteella olen Tonia edellä, mutta asiat voivat muuttua. Uskon kuitenkin, että se paikka tulee minulle, Etelätalo sanoo MTV Urheilulle.

Kolmannen kisapaikan valintaa hämmensi Pitkämäen tilanteen odottelu. Tämä ei kuitenkaan haitannut Etelätaloa.

– Siihen oli varauduttu. Se on ollut tiedossa, että 2. syyskuuta asti on mahdollista antaa näyttöjä. Jos Pitkämäki olisi tullut kilpailemaan ja heittänyt pitkälle, niin hänellä olisi myös ollut mahdollisuus MM-kisoihin, Etelätalo toteaa.

Viimeisen kisapaikan välisestä taistelusta Etelätalolla on aiemminkin kokemusta, sillä hän heitti vuonna 2014 Kalevan kisoissa Ari Manniota vastaan kolmannesta paikasta Zürichin EM-kisoihin. Silloinen kilpailu meni senttipeliksi, sillä Etelätalo heitti vain 24 senttiä pidemmälle kuin Mannio.

Tuolloin kisapaikka ratkaistiin pelkästään Kalevan kisojen tuloksilla, sillä se oli viimeinen kilpailu ennen EM-kisoja. Etelätalo sanoo, ettei painetilalla ollut varsinaista merkitystä itse kilpailuun.

– Silloin ainakin tuntui, että se ei vaikuttanut kilpailemiseen. Yritin vain heittää mahdollisimman pitkälle. Ei se liikaa tule mieleen siinä kilpailuvaiheessa. Kisojen ulkopuolella siitä spekuloidaan, mutta kisassa keskittyy vain heittämiseen, Etelätalo sanoo.

Zürichissä Etelätalo oli neljäs. Hänen ja Kuuselan seuraava kohtaaminen on luvassa todennäköisemmin Ruotsi-Suomi -maaottelussa ensi viikolla.

Lue myös:

    Uusimmat