Lapsiasiavaltuutettu: Lasten turvapaikkapäätökset saatava nopeammin

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan mukaan Suomesta yksin turvapaikkaa hakevien lasten ja nuorten turvapaikkahakemukset pitäisi käsitellä nykyistä nopeammin.

Kurttila vaatii, että yksin turvapaikkaa hakevien lasten ja nuorten hakemuksien on oltava tärkein prioriteetti, kun sekä Maahanmuuttovirasto että tuomioistuimet käsittelevät hakemuksia.

Kurttilan mukaan nopeutetun käsittelyn tavoitteena tulisi olla päätöksen saaminen kolmen kuukauden kuluessa maahan tulosta.

Kurttila sanoo, että yksin maahan tulleiden lasten ja nuorten turvapaikkakäsittely on nyt voinut kestää yli vuoden. Pitkittyneen käsittelyn takia lasten ja nuorten epätietoisuus tulevaisuudesta on Kurttilan mukaan suurta.

– Lapsen ja nuoren ajautuminen ongelmiin tai radikalisoituminen ovat usein kuormittavien olosuhteiden tulosta. Alaikäisyksiköissä olen tavannut elämäänsä pettyneitä lapsia ja nuoria, joilla ei ole mitään menetettävää, Kurttila sanoo tiedotteessa.

Kurttila esittää myös, että hallitus parantaisi pikaisesti niin sanotun edustajatoiminnan tasoa ja laajentaisi sen koskemaan alle 21-vuotiaita. Myös turvapaikanhakijoiden mielenterveystyötä olisi Kurttilan mukaan vahvistettava.  

Lue myös:

    Uusimmat