Lapset eivät pääse kohta someen omin luvin – ikäraja vielä auki

Alaikäiset tarvitsevat vanhempiensa luvan verkkopalveluiden kuten sosiaalisen median käyttöön, kun EU:n tietosuoja-asetusta aletaan soveltaa ensi vuonna. Suomessa useat lastensuojelujärjestöt esittävät ikärajan asettamista 13 vuoteen. Tätä nuoremmilta vaadittaisiin huoltajan suostumus.

Huoltajien lupia aletaan vaatia muun muassa some-palveluihin ja puhelinsovelluksiin, jotka tallentavat käyttäjän tietoja.

EU-asetuksessa ikärajaksi on määrätty 16 vuotta, mutta jäsenvaltioilla on oikeus alentaa sitä aina 13 vuoteen. Suomessa uudistusta valmisteleva työryhmä ehdottaa joko 13:n tai 15 vuoden ikärajaa.

Ikärajaa koskevassa järjestöjen kannanotossa ovat mukana muun muassa Pelastakaa Lapset ry, Lastensuojelun Keskusliitto, Mediakasvatusseura ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL). Niiden mukaan liian korkea ikäraja voi haitata lasten ja nuorten yksityisyyttä ja osallistumisen oikeutta.

Uudistukseen liittyy myös avoimia kysymyksiä. Vielä on auki, kuinka lupia kerättäisiin. Jos varmennus annetaan esimerkiksi luottokortilla, riskinä voi olla perheiden syrjiminen sosioekonomisen aseman perusteella. Epäselvää on myös esimerkiksi se, kuinka lapsen ikä varmistetaan verkkopalvelussa.

Suojelu ja oikeudet tasapainoon

– Lasten digitaaliset oikeudet ovat tasapainoilua suojelun ja osallisuuden välillä, summaa mediakasvatuksen suunnittelija Rauna Rahja MLL:sta.

Hänen mukaansa henkilötietojen suojan parantaminen on hyvä asia. Riskinä lupapakossa kuitenkin on, että lapset voivat joutua eriarvoiseen asemaan huoltajien osaamisen tai viitsimisen perusteella. Pulma koskee myös kouluja, sillä niissä käytetään yhä enemmän digiaineistoja, joiden käyttöön voidaan tarvita lupia.

Lapset ja nuoret kannattavat itse 15 vuotta alhaisempaa ikärajaa, selviää Lastensuojelun Keskusliiton nuorille suunnatusta kyselystä, joka julkaistaan lokakuussa. Vastaajista neljä viidesosaa oli tätä mieltä.

– Noin puolet kyselyn kohderyhmästä oli kysynyt vanhemmalta lupaa jonkun verkkopalvelun käyttöön, kertoo kyselystä raportin tehnyt Reetta Kallio.

Nuorista valtaosa kertoi käyttäneensä jotain sosiaalisen median palvelua alle 13-vuotiaana. Mielenkiintoista oli, että yhdeksän kymmenestä kertoi myös vanhempiensa tienneen siitä.

Lue myös:

    Uusimmat