Mainos

Lapsen oikeuksien päivän teemana yhdenvertaisuus

Tänään vietetään kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää. Tällä kertaa Suomen Unicef on valinnut päivän teemaksi yhdenvertaisuuden.

Päivän tarkoituksena on korostaa, että jokaisella lapsella on samat oikeudet kasvaa ja kehittyä turvallisessa, lasta arvostavassa ympäristössä.

Samoin muistutetaan, ettei yhtäkään lasta saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa ulkonäön, alkuperän, mielipiteiden tai muiden ominaisuuksien takia.

Lapsen etu ensi sijalla

Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietetään joka vuosi 20. marraskuuta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen kunniaksi. Sopimus hyväksyttiin vuonna 1989.

Kaikkia alle 18-vuotiaita koskevassa sopimuksessa luetellaan lapsille kuuluvat oikeudet sekä asettaa valtioille ensisijaisen vastuun niiden toteuttamisesta.

Lapsen oikeuksien sopimuksessa painotetaan syrjimättömyyttä, lapsen oikeutta elämään ja kehittymiseen sekä lapsen näkemysten kunnioittamista kaikissa häntä koskevissa asioissa. Lisäksi korostetaan, että lapsen etu on otettava ensisijaisesti huomioon kaikissa päätöksissä.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.