Länsimetron metroasemien katoilla kasvaa niittyjä – tällainen on viherkatto, joka imee huleveden ja puhdistaa ilmaa

Näin toimii viherkatto, jonka voi saada myös omaan kotiin – näin paljon erikoiskatto maksaa 2:51
Näin toimii viherkatto, jonka voi saada myös omaan kotiin – näin paljon erikoiskatto maksaa

Viherkatolla kaupunkiin voidaan saada lisää vihertilaa sekä hiilinieluja.

MTV Uutisten kevennystoimittaja Mika Tommola tutustui Espoon Kivenlahden metroaseman päälle rakennettavaan viherkattoon.

Viherkatto koostuu maksaruohosta ja siemeneroosiomatosta. Lopputuloksena on ketoniittykatto, kertoo viherkaton valmistaja Nina Wennäkoski EG-Trading yhtiöstä.

– Ketoniittykatto on kahden vuoden päästä (istutuksesta) upeimmillaan. Viherkaton etuina ovat sen eristävät ominaisuudet: Kesällä katto viilentää ja talvella lämmittää. Etuna on myös huleveden viivytys.

– 20–80 prosenttia sadevesistä viivästyy (katon ansiosta). Katto myös suodattaa epäpuhtauksia sekä toimii hiilinieluna eli puhdistaa ilmastoa, Wennäkoski kertoo.

Viherkatot voivat auttaa esimerkiksi kaupunkien viheraluetavoitteissa, sillä viherkatot voidaan avata yleisölle. Myös Kivenlahden metroaseman katolle rakentuva niitty on tarkoitus avata kenen tahansa tallattavaksi.

Wennäkosken mukaan jokaiselle Länsimetron metroaseman katolle on tarkoitus rakentaa viherkatto.

Katso yllä olevalta videolta konkreettisemmin, miten myös omaan kotiin saatava viherkatto toimii. Videolla myös selviää, kuinka paljon erikoiskatto maksaa.

Lue myös:

    Uusimmat