Lännen Media: Maahantulokiellon rikkojien rangaistuksia halutaan tiukentaa – poliisihallitus: estäisi tuhansia ulkomaalaisten tekemiä rikoksia

Oikeusministeriö kaavailee aiempaa ankarampia rangaistuksia maahantulokiellon rikkojille, kirjoittaa Lännen Media. Lakiuudistuksen tarkoitus on ehkäistä ulkomaalaisten tekemiä rikoksia Suomessa.

Lännen media kirjoittaa, että alustavan lakiluonnoksen mukaan maahantulokiellon rikkominen toisi jatkossa jopa vuoden vankeutta. Poliisihallitus on arvostellut ehdotettua maksimirangaistusta ja korottaisi sen kahteen vuoteen.

Lännen median mukaan poliisihallitus on antanut ministeriölle lausunnon, jossa kertoo, että rangaistusmaksimin korottaminen voisi estää jopa tuhansia rikoksia vuosittain.

Tavallisimpia syitä maahantulokiellon määräämiseen ovat ulkomaalaisten Suomessa tekemät rikokset tai maastapoistumismääräyksen rikkominen. Virolaiset ovat suurin maahantulokieltoa rikkova ryhmä.

Maahantulokiellon rikkomiset ovat myös lisääntyneet vuoden 2010 jälkeen ja vuonna 2015 useampi kuin kolme neljästä kiinnijääneestä rikkoi kieltoa toistuvasti vuoden sisällä.

 Uusi laki voisi astua voimaan jo ensi vuonna, jos hallitus päättää viedä sen eteenpäin.

Lue myös:

    Uusimmat