Muuttunut laintulkinta on pysäyttänyt tiedonkulun radikalisoituneista vangeista poliisin ja vankilaviranomaisten välillä, uutisoi Lännen Media.
Uuden linjauksen mukaan esimerkiksi poliisi ja suojelupoliisi saavat vankiloilta tietoa riskihenkilöistä vain, jos osaavat kohdennetusti pyytää sitä. Tulkinnan mukaan vankiloilla ei ole oikeutta kertoa radikalisoituneista henkilöistä muille viranomaisille oma-aloitteisesti.
9:10
Ongelma ilmeni viime vuoden lopussa, kun Rikosseuraamuslaitos (Rise) ryhtyi perustamaan uusia virkoja radikalisoitumisen ehkäisyyn.
– Tehtäväkuvauksiin liittyi yhteistyö muiden viranomaisten kanssa, mikä nosti vankilaviranomaisten toimivaltuudet lakimiesten tarkasteluun. Oma-aloitteinen tiedonvaihto katsottiin laittomaksi, kertoo Risen turvallisuuspäällikkö Juha Eriksson Lännen Medialle.
Samalla laittomaksi tulkittiin myös vankiloissa tapahtuva systemaattinen, keskitetty tiedonhankinta ja tiedon analysointi yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa, joten se jouduttiin lopettamaan.